Peurunkaralli

Peurunkaralli oli Teiskosen Akin näytösralli. Lopputuloshan oli melko selvä jo ennen starttia. Se mikä oli kiinnostavaa oli veljesten ”reunion” uudelleen tapaaminen auton kabiinissa. Miikka oli ehtinyt istua jo muutaman rallin tässä välissä muiden kyydissä. Toofast avasi latua kilpailijoille numerolla 0. Kuten kuvista voi päätellä niin keli oli mitä mahtavin noin niinkuin kameran linssin läpi katsottuna. Juha Koljosen ralli oli ohi jo sitten ykkösellä (voimansiirto). Keskeytys huoltoon.Tulokset puhukoon puolestaan.

Mainokset

Juha Koljonen ja Subaru nyt Peurunkaralliin

Nelivetojen talvisarjassa loistavan alun ottanut Juha Koljonen ja kartturi Mikko Tuhkanen osallistuvat tulevana viikonloppuna Laukaassa Peurunkaralliin.

Riihimäki rallin nelivetojen 1. sijan jälkeisestä huumasta on selvitty ja autoon parissa on vietetty paljon tunteja huoltaen kalustoa. Ennen Jämsää olikin sopivaa päästä testaamaan tehtyjä muutoksia Peurunkaralliin. Mitään syytä ei ole lähteä rehkimään ja rikkomaan autoa tässä välissä. Pää tavoitteena oleva nelikkojen talvisarja saa jatkoa viikon päästä Jämsässä, eikä ole aikaa suuriin peltiremontteihin.

Varovasti ei siellä voi kuitenkaan ottaa ettei jää tien tukkeeksi, koska lähtönumerolla 3 starttaava pari saa peräänsä mm. Ari Könösen, Jukka Metsälän, Aki Teiskosen ja muita nelivetokuskeja Keski-Suomesta joille Laukaan tiet eivät ole varmasti vieraita.

Peurunkarallissa testaillaan autoon tulleita uusia osia ja koitetaan hakea parempia säätöjä seuraavaa osakilpailua Jämsää silmällä pitäen.
En ole itse ajanut koskaan näin pienellä numerolla, joten pidosta ei ole kokemusta, mutta ei anneta sen häiritä kymmenenteen ralliinsa kuljettajana starttaava Juha toteaa lopuksi.

RAKENNUSPALVELU
RACING 2010
Nelivetoluokka
F-cup

%d bloggers like this: