Juha Koljonen RiiUA kartturinaan Mikko Tuhkanen RiiUA voittivat nyt ensimmäistä kertaa ajetun nelivetojen talvisarjan Subaru Impreza 555 autolla. Se on siinä. Kauden tavoite saavutettiin Kangasniemi rallissa ajetun 4. sijan turvin.
Kuvassa (vas) Juha Koljonen Mikko Tuhkanen
Auto toimi teknisesti koko rallin ajan hyvin. Ek1:llä tuli järjestäjän mukaan varaslähtö ja vielä meinasi auto lipsahtaa metsäänkin eikä EK2:lla ajo vielä tuntunut luonnistavan. EK3:lla saatiin edellä ajava auto kiinni mikä vähän hidasti ajoa mutta pätkä sinänsä tuli ajallisesti ja ajollisesti hyvin. EK:t 4,5,6 varmisteltiin ja kontrolloitiin tilannetta, kun tiedettiin että sijoitus riittäisi voittoon hymyilevä Juha Koljonen summaa.
Luokan voittoon ajoi Timo Bäck LapUA ajalla 44:55,7.
Erikoiskokeet ja järjestelyt Kangasniemellä toimivat hyvin.
Juha haluaa kiittää kartturia, huoltoporukkaa, sponsoreita, tiedottajaa ja kaikkia hengessä mukana olleita.
Jatkokuviot ovat vielä auki, mutta nelikkojen parissa se kuitenkin jatkuu.
Ja suurelle yleisölle vielä kutsu tulla liittymään Facebookissa Rakennuspalvelu racingin ryhmään.
Kuten ennakkotiedotteessa jo kerrottiin on nopeaksi todistettu Subaru myynnissä.
NELIVETO TALVISARJA 2010 PISTEET
1. Riihimäki-ralli 23.01
2. Jämsä-ralli 13.02
3. Kangasniemi-ralli 06.03
Ohjaaja Seura Auto YHT
1.Juha Koljonen RiiUA Subaru Impreza 555 23
2.Timo Partanen HANKIRALLI RY Subaru Impreza 555 19
3.Miikka Salonen SPAUK Subaru Impreza 555 17
RAKENNUSPALVELU
RACING 2010
Nelivetosarja
F-Cup
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Filed under: F-Cup, Ralli | Kommentit pois päältä artikkelissa Juha Koljonen ja Subaru ensimmäisen nelivetojen talvisarjan voittoon