Ralli Catalonia 2011 seuraavaksi


Niin siinä kävi, että Sepi Loeb otti voiton Cataloniassa. Oikeastaan ratkaisu tapahtui jo EK1:llä. Niin valtava pöly nousi tienpinnasta, ettei Mikko pystynyt vastaamaan Sebastianin vauhtiin. Hirvosella kävi yksi vähältä piti tilannekin ykkösellä, kun pölyseinä tuli vastaan. Elikkä se vaikeutti Hirvosen hyökkäystä juuri sora-osuuksilla, missä olisi ollut tarkoitus tehdä kaulaa Citikoihin. Sitten vielä Solberg, Tänak ja Block karauttivat tien reunassa olleisiin betonisiin esteisiin. Ketomäeltä meni jarrut ykkösellä ja 17 minuutin remontin jälkeen oli edessä keskeytys. Ihmeteltiin vaan miksei näitä kaikkia herroja nähty super-rallisäännön turvin mukana kilpailussa. Ainoat suomalaiset valopilkut ja hyvällä mielellä ajavat olivat Juho Hänninen ja Jari-Matti Latvala. Heidän edesottamuksiaan sitä sitten mukava seurata läpi koko kisan.
Rallin seuraaminen tuntui ihmelliseltä ja positiiviselta, kun sellainen turha yleisön höykyyttäminen puuttui ja pätkille pääsi suht mukavasti. Pääsylippujakaan ei myyty. Mistä lie saivat rahansa. Ruuhkan tuntua koettiin palatessamme vuorilta kun super-erikoiskokeen valmistelut olivat käynnissä ja katsojat olivat edellis-iltana leiriytymässä Ek 15/18 varteen.
Sitten vielä yksi näkökanta. Jos majoitus hotellissa 1 km päässä huoltoparkista maksaa 21€/vrk puolihoidolla, lennot halpalentoyhtiöllä 280€ ja auton vuokra 130€/4vrk niin totean Haloo Jyväskylä ja Nesteralli.

Katsotaampa mitä Catalonian ralli tuo tullessaan. Asetelmat ovat kutkuttavat. Tietenkin asfalttispessialistit ovat etulyöntiasemissa, mutta heillekin kaikki on mahdollista. Sebastian Loeb on sortunut virheisiin tallin sisäisen voimien koitoksen takia. Olisko tässä nyt tullut Sebastianille se kuuluisa käännekohta mitä enne kaikki onnistui ja Hannu Hanhikin oli puolella ja sitte alkaa kaikki mennä pieleen. Dani Sordo saa ajella ns. kotikisassaan suuren suosion ja kannustuksen keskellä. Kaikki merkit aiemmista kilpailuista antaisivat aihetta olettaa, että nyt jo saavutetaan Minillä voitto. Me tietenkin toivomme, että Mikko Hirvonen näyttää missä mennään. Ensimmäisen päivän 3 kahteen kertaan ajettavaa erikoiskoetta ovat soran ja asfaltin sekoitusta. Eli heti pitää iskeä. Ei muuta kuin seuraamaan tuloksia. Minä lähden pakkaamaan kasseja.

Advertisement

RTS Motorsport:1​2.ADMV-Lau​sitz-Rallysta luokkavoitto ja yleiskilpailun 8. sija

Juha Sipilä(oik.) ja Pasi Haataja


Viikonloppuna ajettu Saksan sarjan viimeinen osakilpailu Lausitz rally oli tiimillemme varsin vaiherikas: kaksi ulosajoa, parit kadonneet jarrut, AT:tä ja ”hernerokka” pölyä! Lopputulos oli kuitenkin loistava, ison N-ryhmän voitto ja yleiskilpailun 8. sija heti WRC ja Super 2000 autojen jälkeen!
Perinteikäs 12.ADMV-Lausitz-Rally on Saksan toiseksi suurin ralli heti MM-rallin jälkeen. Kilpailu ajetaan energian tuotantoalueella lähellä Puolan rajaa. Alueella on mm 8 ydinvoimalaa ja useita öljykivilouhoksia. Kilpailu ajetaan huoltoteillä ja alueen muilla sorateillä. Tiet ovat yksinkertaisia, koostuessaan 90 asteen mutkista ja pitkistä suorista niiden välissä. Joukkoon mahtui tosin muutama hyvä, suomalaisenkin mittapuun mukaan, haastava pätkä. Normaalisti kisa on ajettu pari viikkoa myöhemmin ja siellä on kärsitty sateesta ja liejusta. Nyt keli oli hieno, oli kuivaa ja lämpöä yli 25 astetta! Siitä tosin aiheutui muita murheita…

Kilpailu alkoi perjantai-iltana. Ajo alkoi heti sujumaan ja olimme ensimmäisellä pätkällä Yk:n 9. ja luokan kolmas. Toinen pitkä 18 km pätkä oli suoraan painajaisesta, järkyttävä pöly, ei yhtään tuulta ja iltaaurinko veivät näkyvyyden kokonaan! Hetkittäin ei edes nähnyt mistä piti risteyksessä kääntyä! Kaiken hyvän päälle jarrumme ylikuumenivat ja hävisivät viisi kilometriä ennen maalia… se vasta mukavaa oli! Onneksi pätkän tulokset mitätöitiin ja illan kaksi viimeistä pätkää peruttiin samoista syistä.

Lauantai aamu alkoi huonosti. Aamun ensimmäisellä pätkällä ajoimme 900 metrin suoran päätteeksi T-risteyksestä ulos vauhdilla ja pitkälle! Sakeassa pölyssä en nähnyt mitään ja jarrutus myöhästyi pahasti. Vauhtia oli n. 100 km tunnissa kun piti kääntyä. Päädyimme riista-aitojen läpi, noin 8 metrtin päähän tiestä! Hurjasta tilanteesta kuitenkin selvittiin kosmeettisilla vaurioilla ja pääsimme jatkamaan 50 sekunnin aika menetyksellä.

Lähdimme kovalla yrkällä ajamaan menetettyä aikaa kiinni seuraavilla pätkillä. Ajat olivat ihan hyviä, esimerkiksi EK 9:llä jäimme Mathias Kahlesta vain 5,5 sekuntia reilun 8 kilometrin pätkällä! Kaveri ajaa Super 2000 luokan Skodalla IRC-sarjaa Saksan maahantuojan tiimissä. Kovasta yrityksestä aiheutui pieniä kommelluksiakin, mm. EK kympillä ajolinjalle osui mänty, joka uudelleen muotoili molemmat sivuovet ja helman… Parin ennakkosuosikin jouduttua keskeyttämään, nousimme luokkajohtoon ja onnistuimme pitämään sen maaliin asti!

Ralliterveisin

-Juha-

EK5

EK12

%d bloggaajaa tykkää tästä: