Ralli Catalonia 2011 seuraavaksi


Niin siinä kävi, että Sepi Loeb otti voiton Cataloniassa. Oikeastaan ratkaisu tapahtui jo EK1:llä. Niin valtava pöly nousi tienpinnasta, ettei Mikko pystynyt vastaamaan Sebastianin vauhtiin. Hirvosella kävi yksi vähältä piti tilannekin ykkösellä, kun pölyseinä tuli vastaan. Elikkä se vaikeutti Hirvosen hyökkäystä juuri sora-osuuksilla, missä olisi ollut tarkoitus tehdä kaulaa Citikoihin. Sitten vielä Solberg, Tänak ja Block karauttivat tien reunassa olleisiin betonisiin esteisiin. Ketomäeltä meni jarrut ykkösellä ja 17 minuutin remontin jälkeen oli edessä keskeytys. Ihmeteltiin vaan miksei näitä kaikkia herroja nähty super-rallisäännön turvin mukana kilpailussa. Ainoat suomalaiset valopilkut ja hyvällä mielellä ajavat olivat Juho Hänninen ja Jari-Matti Latvala. Heidän edesottamuksiaan sitä sitten mukava seurata läpi koko kisan.
Rallin seuraaminen tuntui ihmelliseltä ja positiiviselta, kun sellainen turha yleisön höykyyttäminen puuttui ja pätkille pääsi suht mukavasti. Pääsylippujakaan ei myyty. Mistä lie saivat rahansa. Ruuhkan tuntua koettiin palatessamme vuorilta kun super-erikoiskokeen valmistelut olivat käynnissä ja katsojat olivat edellis-iltana leiriytymässä Ek 15/18 varteen.
Sitten vielä yksi näkökanta. Jos majoitus hotellissa 1 km päässä huoltoparkista maksaa 21€/vrk puolihoidolla, lennot halpalentoyhtiöllä 280€ ja auton vuokra 130€/4vrk niin totean Haloo Jyväskylä ja Nesteralli.

Katsotaampa mitä Catalonian ralli tuo tullessaan. Asetelmat ovat kutkuttavat. Tietenkin asfalttispessialistit ovat etulyöntiasemissa, mutta heillekin kaikki on mahdollista. Sebastian Loeb on sortunut virheisiin tallin sisäisen voimien koitoksen takia. Olisko tässä nyt tullut Sebastianille se kuuluisa käännekohta mitä enne kaikki onnistui ja Hannu Hanhikin oli puolella ja sitte alkaa kaikki mennä pieleen. Dani Sordo saa ajella ns. kotikisassaan suuren suosion ja kannustuksen keskellä. Kaikki merkit aiemmista kilpailuista antaisivat aihetta olettaa, että nyt jo saavutetaan Minillä voitto. Me tietenkin toivomme, että Mikko Hirvonen näyttää missä mennään. Ensimmäisen päivän 3 kahteen kertaan ajettavaa erikoiskoetta ovat soran ja asfaltin sekoitusta. Eli heti pitää iskeä. Ei muuta kuin seuraamaan tuloksia. Minä lähden pakkaamaan kasseja.

%d bloggers like this: