Porsche GT3 CUP Trophy Finland Junior Program

Kansi Trophy 2013[1]

Lähes kaikki pikkupojat haaveilevat joskus ajavansa kilpaa nopeilla autoilla, isoissa kilpailuissa. Monet lähtevät myös toteuttamaan haavettaan ja ajaminen eri karting- luokissa on todella hauskaa, vanhemmat tukevat ja kaverit ihailevat. Kun sitten karting auto alkaa tuntua pieneltä ja isommat menopelit tulevat ajankohtaiseksi on monta eri reittiä eteenpäin. Formula Ford, F3 ja siitä eteenpäin Euroopan isoihin formulatalleihin, tämä on se reitti mitä olemme saaneet lukea lehdistä ja todeta muutaman Suomalaisenkin menestyksekkäästi toteuttaneen – aina moninkertaiseksi F1 maailmanmestariksi saakka. Mutta F1 ei tarvitse olla ainoa tavoite, eikä pikkuformulat ainoa reitti maailmalle, myös ns. koppiautoissa on varteenotettavia vaihtoehtoja. Euroopan mottoriradoilla pyörii joka viikonloppu erilaisia urheiluautosarjoja, joissa ajaminen on haasteellista ja palkitsevaa. Erityisesti GT3 ja LeMans-tyypiset luokat ovat edelleen hyvässä kasvussa ja myös autotehtaat ovat lähteneet voimakkaasti mukaan ”koppiautojen” ratasarjoihin.

Porsche Racing Club Finland ry, Relaa Racing Team ja AKK tuo aivan uuden mahdollisuuden suomalaisille juniorikuljettajille päästä mukaan kansainvälisen tason GT3 CUP kilpailuihin jo kaudella 2013: Porsche GT3 CUP Trophy Finland Junior Program. Tämä stipendiohjelma on tarkoitettu eteenpäin pyrkiville suomalaisille, alle 26 vuotiaille kuljettajille, joilla on näyttöä joko karting-, formula- tai saloon-autoista.

Perusta stipendille on Relaa Racing Porsche GT3 CUP kilpa-auto, jonka valittu kuljettaja saa vuokrata saamallaan stipendillä. Stipendi kattaa Porsche GT3 CUP auton sekä Michelin renkaat koko Porsche GT3 Cup Trophy Finland kaudeksi, sarja sisältää kuusi (6) osakilpailua. Tämän lisäksi kuljettajan on osoitettava markkinointikykynsä hankkimalla rahoitus ja/tai sponsorit mm. vakuutusta, bensiiniä sekä muita juoksevia kuluja varten.

Mikäli Juniori pärjää sarjassa ja on lopputuloksissa 10 parhaan joukossa, hän pääsee Porsche Motorsportin vieraaksi Saksaan tutustumaan GT3 CUP autojen alkulähteille. Mikäli Juniori on lopputuloksissa 5 parhaan joukossa, PRCF tulee lisäksi esittämään häntä ehdokkaaksi F1 kisojen yhteydessä ajettavan Porsche Mobil 1 Supercup Scholarship Program stipendin saajaksi kaudelle 2014. Tästä stipendistä päättää ja vastaa yksinomaan Porsche Motorsport.

Hakuaika Porsche GT3 CUP Trophy Finland Junior Program stipendille on 18.3.-12.4.2013. Hakijan tulee osoittaa vapaamuotoinen hakemus GT3 CUP Trophyn työryhmälle, ari.paronen@prcf.fi, josta käy ilmi henkilötietojen lisäksi, kilpailutausta, sitoutuminen kilpailuihin ja suunnitelma siitä miten hän on ajatellut kattaa juoksevat kulut kauden ajamisesta.
Porsche Racing Club GT3 CUP Trophy työryhmä valitsee hakijoista 2-3 henkilöä testipäivään, joka pidetään Alastarossa rataleimatilaisuuden yhteydessä 20.4.2013. Voittaja ilmoitetaan jo seuraavalla viikolla ja ensimmäinen kilpailu on jo 25.5.2013.
Valintakriteereinä ovat ajokykyjen ja -halujen lisäksi mm. esiintymiskyky ja markkinointihenkisyys.

Advertisement

Vuorisalo hallitsi Ford Fiesta-rallisarjan talvikautta

FST 1 Samuli Vuorisalo

Fiesta Sport Trophy -rallisarjan kolmas ja talvikauden päättänyt osakilpailu ajettiin Joensuussa viime viikonloppuna. Ford-kuljettajat olivat jälleen hyvässä vauhdissa ja saavuttivat menestystä myös SM-sarjan puolelta.

FST-sarjan talvikautta on tulosten valossa hallinnut 19-vuotias naantalilainen Samuli Vuorisalo, joka pokkasi Joensuusta kolmannen voittonsa. Vuorisalo ja kartanlukija Eetu-Pekka Hellsten saavuttivat merkkiluokan voittopisteiden lisäksi myös kolmanneksi suurimmat pisteet SM3-luokasta. Vuorisalon sijoitus SM-pistetaulukossa on hienosti toinen.

Iisalmen Jori Nousiainen ja kartanlukija Tero Rönnemaa ajoivat FST-luokan kakkoseksi 57 sekuntia kärjestä jääneenä. SM-sarjan puolella kaksikko sijoittui kuudenneksi. Nousiainen myönsi, että käytössä ei ollut riittävästi renkaita talven päätöskisassa ja sen vuoksi rallin loppupätkillä ei ollut mahdollisuutta haastaa edellä ajaneita. Kisan alussa Nousiainen oli FST-luokan nopein avauspätkällä.

Kolmanneksi FST-sarjan Joensuun osakilpailussa ajoi Olli Kankkunen, joka Fiesta ST-mallillaan kohensi viime osakilpailun sijoitustaan yhdellä pykälällä. Kankkusen vauhti riitti hyvälle neljännelle sijalle SM2-luokan tuloksissa.

Max Vatanen oli toisessa Fiesta R2:lla ajamassaan rallissa luokan neljäntenä, mutta ulosajo päätti matkan kuudennelle erikoiskokeelle. Saman syyn vuoksi keskeyttämään joutui Jukka Kankkunen. Edellisen osakilpailun kolmas Christoffer Dahlström joutui jättämään kisan kesken sähkövian vuoksi.

– Kokonaisuutena talvikausi on sujunut FST-sarjan osalta hyvin. Uusien kuljettajien puolesta voi olla tyytyväinen. Erityisesti nuoren Samuli Vuorisalon kehityskäyrä kulkee todella lupaavasti. Hän on menestynyt SM-sarjan puolellakin loistavasti. Jori Nousiainen on tehnyt myös hyvää työtä ja hänen eronsa kärkeen kaventuu koko ajan. Max Vatanen on vasta uransa alkutaipaleella, mutta kehitystä tapahtuu kokemuksen karttuessa. Lisäksi täytyy kehaista, että sarjamme senioriryhmä harrastaa lajia ihailtavalla asenteella, kiittelee sarjan vetäjä Arto Kumpumäki.

Fiesta Sport Trophyn sarjatilanne 3/7 osakilpailua:

1. Samuli Vuorisalo 71 pistettä
2. Jori Nousiainen 34 pistettä
3. Olli Kankkunen 22 pistettä
4. Christoffer Dahlström 14 pistettä
4. Kimmo Vainio 14 pistettä
6. Kari Hytönen 12 pistettä
7. Max Vatanen 10 pistettä
8. Mikko Tujamola 7 pistettä
9. Jukka Kankkunen 4 pistettä
10. Sami Korvola 2 pistettä

%d bloggaajaa tykkää tästä: