Riku Tahko sai positiivisen alun RX-uralleen

Riku Tahko sai positiivisen alun RX-uralleen

Riku Tahko sai positiivisen alun RX-uralleen


Rallicrossin Suomen MM-osakilpailu, RX Finland, jätti Riku Tahkolle oikein hyvät fiilikset viime viikonvaihteessa. Kouvolan Tykkimäen hienolla crossiradalla viihtyivät kuskit ja yleisö, vaikkakin vesisade hieman latisti kisatapahtumia.

Porvoolainen kokenut rallikuljettaja oli Kouvolassa ensi kertaa tositoimissa rallicrossissa. Hän omaksui uuden lajin niksit nopeasti ja ylsi parhaimmillaan yhden alkuerälähdön voittoon.

– Ehdottomasti se oli positiivinen viikonloppu. Kaikki tapahtui tosi nopeasti valmistautumisen suhteen, kun auton saaminen kisaan vahvistui kisaviikon alussa. Testiä ajoin vain 10 kierrosta perjantaina, jolloin lähinnä opettelin vain auton vaihdevälitykset ja lähtöjärjestelmän käytön, Riku Tahko kertasi.

Kilpailun edetessä uuden kilpa-auton ja lajin salat tulivat kuljettajalle koko ajan tutummaksi, joten Tahko sai olla tyytyväinen yksittäisiin eräsuorituksiin ja ennen kaikkea onnistuneisiin lähtöihin.

– Jouduin hakemaan autoon säätöjä vielä kisan aikanakin, mutta sade sekoitti pakkaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Kolmannella alkueräkierroksella sain kuivalla säällä voitettua oman lähtöni ja paransin aikaanikin lähes kolmella sekunnilla. Ajatuksissa siinteli unelma semifinaalipaikasta.

Neljännellä alkueräkierroksella Tahko kärsi kuitenkin turborikon ja jäi lopputuloksissa niukasti yhden sijan päähän MM-pisteistä sijalle 17. Kilpailun semifinaaleihin pääsi 12 parasta.

– Kokonaisuudessaan RX Finlandin viikonlopusta jäi erittäin hyvä fiilis. Olen nähnyt lajia läheltä jo vuosia, mutta ensimmäinen kokemus ratin takana vankisti fiilistäni siitä, että tämä on se juttu mihin täytyy panostaa.

– Oli hienoa tavata yhteistyökumppaneiden edustajia ja ehtiä juttelemaan heidän kanssaan kisaviikonlopun aikana. Lisäksi haluan kiittää yleisöä upeasta kannustuksesta. Tunnelma läpi viikonlopun oli loistava!

– Suunnittelemme jo seuraavaa Rallicross -kilpailua, josta toivottavasti tiedotamme piakkoin. Kiitos yhteistyökumppaneille, että mahdollistitte tämän kilpailun, Riku päätti.

teksti: Jarno Saari

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: