Salo voitti Rovaniemellä viidettä kertaa, Kovalainen kolmas
Kahdeksankertainen rallin suomenmestari Juha Salo valloitti kuluneena viikonloppuna Rovaniemellä ajetun Arctic Lapland Rally – kilpailun ennätyksellisen viidettä kertaa. Näin Karkkilan Urheiluautoilijoita edustava Salo ohitti voittojen määrässä legendaarisen rallikuljettajan Antero Laineen, jolla rallin voittoja on neljä kappaletta. Salo oli mielissään ennätyksellisestä voitosta.
– Harmi, että loppuhuipennus jäi näkemättä, mutta motorsportti on joskus tällaista. Totta kai voitto on hieno asia. Nyt noustiin kilpailun voittotilaston ykköseksi, saatiin loistava alku SM-kaudelle ja hieno päätös Mitsubishi-aikakaudelleni. Toivotaan, että pääsen jatkossa nauttimaan Peugeotin ratissa vastaavasta menestyksestä, Salo iloitsi.
Salon voitto tuli dramaattisten vaiheiden jälkeen kun rallia ennen viimeistä erikoiskoetta johtanut Viron Karl Kruuda joutui keskeyttämään konerikkoon. Salon jälkeen SM1-luokassa toiseksi nopein oli Oulun Urheiluautoilijoiden Jussi Vainionpää, joka jäi Salosta lähes kolme minuuttia. Kolmanneksi luokassa tuli ensimmäistä ralliaan B-juniorina ajanut Heikki Kovalainen.
– Olen kaikin puolin tyytyväinen omaan suoritukseeni ja kun vielä saatiin omassa luokassa palkintopallisija, niin eihän tällaista uskaltanut todellakaan toivoa ennen rallia, Kovalainen iloitsi rallin maalissa.
SM2-luokassa Laihian Urheiluautoilijoiden Joni Nikko voitti viimein Arctic Lapland Rallyn. Lähimmäksi Nikkoa pääsi Alavuden Urheiluautoilijoiden Teemu Asunmaa, joka jäi puoli minuuttia voittajasta. Kolmanneksi luokassa tiukan sekuntitaistelun jälkeen ajoi Parkanon Urheiluautoilijoiden Kristian Kiviniemi.
Espoo Motorsrport Clubia edustava Jaro Kinnunen vei nimiinsä SM3-luokan voiton. Kinnusen ja toiseksi tulleen Oriveden Seudun Urheiluautoilijoita edustavan Joonas Tokeen väliin jäi lopulta reilu minuutti. Jari Huttunen ajoi luokassa kolmanneksi jääden vajaat neljä minuuttia luokan voittaneelle Kinnuselle.
SM4-luokassa hallitseva mestari Ville Hautamäki oli nopein viikonlopun erikoiskokeilla ja päihitti loppujen lopuksi toiseksi tulleen Jussi Tepon reilulla kahdella minuutilla. Kolmanneksi luokassa ajoi Kimmo Linden, joka jäi yli kahdeksan ja puoli minuuttia Hautamäestä.
Ralli SM –kausi jatkuu Mikkelissä ajettavalla SM Vaakuna Rallilla 20.-21.2.2015.
’
’
’
’
Ensimmäisen päivän jälkeen
Juha Salo johtaa Tunturirallia, Kovalainen viides
Rallin SM-sarja käynnistyi tänään Rovaniemellä ajettavalla Arctic Lapland Rally -kilpailulla. Päivän aikana ajettiin kuusi erikoiskoetta, joilla kuljettajien ajoittaiseksi haasteeksi muodostui pöllyävä lumi.
Nopein kilpailun ensimmäisenä päivänä oli kahdeksankertainen Suomen mestari, SM1-luokassa ajava Juha Salo. Salon johto toisena ajavaan hallitsevaan suomenmestariin, niin ikään SM1-luokassa ajavaan Karl Kruudaan kasvoi päivän erikoiskokeiden aikana 13,5 sekuntiin. Virolaisen Kruudan takana kolmantena kilpailussa on myös SM1-luokkaa edustava Jussi Vainionpää, joka on jäänyt Salosta jo runsaat kaksi minuuttia.
– Meillä oli todella hyvä vauhti tänään oikeastaan koko päivän ajan ja on hienoa päästä yötauolle kärjessä. Iltapäivällä meinasi mennä hermot kun jouduttiin ajamaan hitaamman auton lumipölyssä, mutta onneksi siitä ei ollut nyt liikaa haittaa, rallia johtava Salo sanoi.
Formulakuljettajana tunnetuksi tullut Heikki Kovalainen ajoi ehjän ensimmäisen päivän ja on kilpailussa sijalla viisi.
– Ensimmäinen ajopäivä oli todellista nautintoa ja auto on toiminut hienosti koko ajan. Huomenna pitää olla heti aamusta hereillä sillä edessä on pitkä päivä. Lenkille ei tänä iltana lähdetä, Kovalainen naurahti viimeisen erikoiskokeen jälkeen.
SM2-luokassa kovinta vauhtia ensimmäisenä päivänä piti Laihian Urheiluautoilijoiden Joni Nikko, joka johtaa 21,2 sekunnin erolla toisena olevaa, Parkanon Urheiluautoilijoiden Kristian Kiviniemiä. Subarulla ajava Teemu Asunmaa on luokassa kolmantena. Nikosta Asunmaa on jäänyt jo reilun minuutin.
Kaksivetoisten SM3-luokassa perjantain nopein oli Jaro Kinnunen, joskin vain kolmen sekunnin erolla takana hiillostavaa Joonas Tokeeta. Kärkikaksikon jälkeen erot ovat venähtäneet ja kolmantena ajava Joni Viitala on jäänyt jo yli kaksi minuuttia johtavasta Kinnusesta.
Kaksivetoisten SM4-luokassa kärjessä yötauolle pääsee Esa Ruotsalainen, joka johtaa toisena luokassa ajavaa Matias Kauppista reilun puolen minuutin erolla. Kolmantena luokassa toiseen ajopäivään lähtee hallitseva suomenmestari Ville Hautamäki.
Nimekkäimmistä kuljettajista ensimmäisen päivän aikana joutuivat keskeyttämään Mikko Eskelinen ja Jarkko Nikara.
TULOKSIA
SM1-luokka: Super4
1) Juha Salo 1:03.50,5; 2) Karl Kruuda + 13,5; 3) Jussi Vainionpää + 2.06,4; 4) Heikki Kovalainen 2.37,2; 5) Kimmo Kurkela + 3:10,8; 6) Ville Ruokanen + 3.24,3
SM2-luokka: Tuotanto4
1) Joni Nikko 1:06.14,4; 2) Kristian Kiviniemi + 21,2; 3) Teemu Asunmaa + 1.08,2; 4) Kees Burger + 4.51,8; 5) Evgeny Cherkasov + 5.21,3; 6) Jukka Kasi + 5.44,1
SM3-luokka: R2
1) Jaro Kinnunen 1:11.11,3; 2) Joonas Tokee + 3,0; 3) Joni Viitala + 2.10,6; 4) Jari Huttunen + 2.18,9; 5) Jaakko Lavio + 2.31,5; 6) Taisko Lario + 3.15,6
SM4-luokka: Super2
1) Esa Ruotsalainen 1:11.33,2; 2) Matias Kauppinen + 34,6; 3) Ville Hautamäki + 47,0; 4) Jussi Teppo + 1.21,8; 5) Joose Kojo + 1.41,2; 6) Kimmo Linden + 4.08,7
.
Ennen rallia
Nyt meillä on ainakin yksi onnellinen mies.
Seuratkaa kuvaajamme arktista seikkailua. Siellä on kilpailun sivustolla ralliradio, gps-seuranta, Facebook-linkki ja paljon muuta materiaalia.
Filed under: Ralli SM | Leave a comment »