SM Vaakunaralli Mikkeli 2015

kuva Toni Ollikainen
Kuva Toni Ollikainen

Juha Salo uudella autolla voittoon SM Vaakuna-Rallissa

Uudella Peugeot 208 T16 R5 –kilpa-autolla rallin SM-sarjan Mikkelin osakilpailuun lähtenyt Juha Salo valloitti SM Vaakuna-Rallin kärkipaikan ja on nyt voittanut kummatkin kauden ajetut kilpailut. Haasteellisissa olosuhteissa ajettu kilpailu saatiin vietyä tyylikkäästi läpi, vaikka viimeinen erikoiskoe jouduttiinkin perumaan tien huonon kunnon takia.

Rallin ja SM1-luokan voittanut Salo jätti lopulta selvän eron toiseksi tulleeseen Ari Vihavaiseen, joka jäi reilut 20 sekuntia Salosta. Kolmanneksi luokassa ajoi Teemu Suninen, jonka ero voittaja Saloon oli lopulta reilut 26 sekuntia. Suorituksellaan Salo osoitti uuden Peugeotin olevan heti voittaja-auto. Voittaja oli syystäkin tyytyväinen rallin jälkeen.

– Uusi auto näytti heti kyntensä. Ei tämä ihan virheetön päivä meiltä ollut, mutta hieno ja iso voitto Peugeotille heti ensimmäisessä rallissa.  Paljon on vielä opettelua ja opiskelua, jotta jatkossa pystyn käyttämään auton koko potentiaalin. Paikka paikoin ajoin jo sellaista kyytiä, jota tällaisella autolla pitääkin ajaa. Makea peli kaiken kaikkiaan ja seuraavaan rallin Seinäjoelle lähdetään ehdottomasti voittamaan, Salo kertoi.
 
SM2-luokassa kamppailu kärkisijoista päättyi lopulta Teemu Asunmaan hyväksi ja luokkavoittoon. Lähimmäksi Asunmaata pääsi Joni Nikko, jonka ero kärkeen oli lopulta 14,3 sekuntia. Kolmanneksi luokassa ajoi Kristian Kiviniemi, joka jäi lähes minuutin voittoon ajaneelle Asunmaalle.

SM3-luokassa Jari Huttunen pääsi juhlimaan ensimmäistä SM-sarjan osakilpailuvoittoa. Huttunen jätti toiseksi tulleen Jaro Kinnusen lopulta 37,3 sekunnin päähän ja kolmanneksi tulleen Ville-Markus Marttisen yli puolentoista minuutin päähän.

Paluun SM-ralleihin tehnyt Joonas Lindroos valloitti SM4-luokan lähes puolen minuutin erolla Jarkko Savolaiseen. Lindroosin ja Savolaisen lisäksi luokan kolmen kärjen täydensi Esa Ruotsalalainen, joka jäi lopulta vajaat 40 sekuntia Lindroosille.

Ralli SM –sarja jatkuu Seinäjoella SM Pohjamaa-rallilla kahden viikon kuluttua 6.-7. maaliskuuta.

Ralli SM –osakilpailu 2/6 SM Vaakuna-Ralli 20.-21.2.2015, MikkeliTuloksia, luokkien viisi parasta

SM1-luokka1) Juha Salo 49.47,6; 2) Ari Vihavainen + 20,7; 3) Teemu Suninen + 26,3; 4) Jussi Vainionpää + 42,5; 5) Jarkko Särkkä + 2.41,6

SM2-luokka1) Teemu Asunmaa 50.33,9; 2) Joni Nikko + 14,3; 3) Kristian Kiviniemi + 54,6; 4) Kari Ali-Rantala + 2.08,7; 5) Henri Kolsi + 3.20,8

SM3-luokka1) Jari Huttunen 52.53,1; 2) Jaro Kinnunen + 37,3; 3) Ville-Markus Marttinen + 1.30,8; 4) Emil Lindholm + 1.58,4; 5) Ville Hatanmaa + 2.13,4

SM4-luokka1) Joonas Lindroos 52.42,2; 2) Jarkko Savolainen + 28,4; 3) Esa Ruotsalainen + 38,0; 4) Ville Hautamäki 56,8; 5) Sami Korvola + 2.16,9

 

JoniNikko_SMVaakuna

kuva Toni Ollikainen

Joni Nikko johtaa SM Vaakuna-Rallia ensimmäisen päivän jälkeen

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu käynnistyi Mikkelin raviradalla perjantai-iltana. Nopeimmin reilun 3,5 kilometrisen erikoiskokeen kiersi Joni Nikko, joka samalla johtaa myös SM2-luokkaa 2,3 sekunnin erolla luokassa toisena olevaan Kristian Kiviniemeen. Kolmantena luokassa on Teemu Asunmaa 4,5 sekuntia luokkaa johtavaa Nikkoa perässä.

Nikko otti omien sanojensa mukaan lyhyen avauserikoiskokeen maltilla.

– Tämä oli niin lyhyt rykäisy, että että lähinnä tuntumaa pystyttiin tältä erikoiskokeelta hakemaan. Erikoiskokeen metsäosuus urautui jossain määrin ja urissa pysyminen oli välillä hankalaa. Huomenna on kuitenkin edessä uusi päivä ja katsotaan miten ajo silloin kulkee.

SM1-luokassa Joonas Soilu ajoi nopeimman ajan ja johtaa luokkaa 0,8 sekunnin erolla Ari Vihavaiseen, joka palasi nyt takaisin rallin SM-sarjaan.  Kolmantena luokassa ensimmäisen päivän jälkeen on Jussi Vainionpää, jonka ero luokkajohtaja Soiluun on 1,3 sekuntia. Uudella autolla Mikkelissä ajava Juha Salo ei saanut Peugeotinsa kanssa parasta mahdollista alkua, kun auto sammui ensimmäisen erikoiskokeen lähtöviivalle. Salo lähtee lauantaipäivään 3,2 sekunnin päässä Soilusta.
 
SM3-luokassa Jari Huttunen ajoi kovan ajan nelivetoluokkiinkin verrattuna ja johtaa nyt luokkaa 3,1 sekunnin erolla toisena ajavaan Joonas Tokeeseen. Kolmatta sijaa luokassa ensimmäisen ajopäivän jälkeen pitää Jaakko Lavio, joka on jäänyt luokkaa johtavasta Huttusesta 3,6 sekuntia.
 
SM4-luokan johdossa yötauolle pääsee Matias Kauppinen, jonka ero toisena olevaan Joonas Lindroosiin on 1,2 sekuntia. Lindroosin takana kolmantena perjantain jälkeen ajaa Esa Ruotsalainen, joka on jäänyt Kauppisesta 1,5 sekuntia.
SM Vaakuna-Ralli jatkuu lauantaina 21.2. kello 11.11 ja päivän aikana ajetaan yhteensä viisi erikoiskoetaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: