Juha Salo voitti Mikkelin SM-rallitrillerin

IMG_2663

 

Rallin SM-sarjan toinen osakilpailu Mikkelissä päättyi Karkkilan UA:ta edustavan Juha Salon voittoon. Salo taisteli kiivaasti rallin voitosta saarijärveläisen Jarkko Nikaran kanssa, mutta taistelu loppui erikoiskokeella seitsemän Nikaran keskeytykseen.

Ei Salo Nikaran keskeytyksenkään jälkeen aivan ilmaiseksi voittoon ajanut, vaan norjalainen, 19-vuotias Ole Christian Veiby antoi painetta Salolle aina viimeisille metreille asti. Rallin junioreiden MM-sarjasta paremmin tuttu Veiby jäi lopulta vain 2,3 sekuntia hallitsevasta SM1-luokan suomenmestarista. Kolmanneksi SM1-luokassa ajoi kotiteillään kurvaillut Ari Vihavainen, jonka ero Saloon kasvoi lopulta yli 40 sekuntiin.

SM1-luokan sarjapisteissä ylivoimaisessa kärjessä Mikkelin jälkeen oleva Salo oli syystäkin hyvällä tuulella rallin jälkeen.

– On ollut kyllä tapahtumarikas päivä. Aika tiukille meni vielä viimeisellä erikoiskokeella, kun himmasin vauhtia lopussa Nikaran keskeytyksen jälkeen. Norjalainen Veiby vetikin sitten maksimia viimeiset pätkät ja pääsi vähän liiankin lähelle. Onneksi ero riitti, voittaja Salo kertoi huojentuneena rallin maalissa.

Rallin SM-sarja jatkuu kauden kolmannella osakilpailulla, Tahko-Rallilla, Kuopiossa 11.-12.3.2016.

Kuvassa Mikkelin SM Vaakuna-Rallin voittanut Juha Salo, jolla autona Peugeot 208 T16 R5. Kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla. Kuva: Taneli Niinimäki.

Lisää kuvia vapaaseen lehdistökäyttöön löydät Ralli SM -sarjan kuvapankista. Kuvapankki päivittyy vielä illan aikana.

Epäviralliset tulokset, Ralli SM -osakilpailu 2/6, SM Vaakuna-Ralli, 26.-27.2.2016, Mikkeli

SM1-luokka
1) Juha Salo 57.14,0; 2) Ole Christian Veiby + 2,3; 3) Ari Vihavainen + 40,7; 4) Mikko Eskelinen + 2.30,2; 5) Ville Ruokanen + 3.21,7

SM2-luokka
1) Teemu Asunmaa 58.25,2; 2) Juha Koljonen + 3.16,8; 3) Ville Hautamäki + 3.16,8; 4) Tuomo Hassinen + 3.23,7; 5) Takamoto Katsuta + 5.10,3

SM3-luokka
1) Juuso Nordgren 1.02.45,9; 2) Jukka Korhonen + 42,9; 3) Anssi Rytkönen + 1.00,3; 4) Pyry Ovaska + 1.32,7; 5) Taisko Lario + 1.44,2

SM4-luokka
1) Joonas Lindroos 1.01.59,4; 2) Esa Ruotsalainen + 4,0; 3) Emil Lindholm + 1.56,5; 4) Petri Itkonen + 6.40,3; 5) Kimmo Immonen + 7.13,9

Epäviralliset SM-pisteet 2/6 osakilpailun jälkeen:

SM1-luokka
1. Juha Salo 62,5
2. Mikko Eskelinen 34,5
3. Jussi Vainionpää 27

SM2-luokka
1. Teemu Asunmaa 62,5
2. Juha Koljonen 45
3. Ville Hautamäki 25,5

SM3-luokka
1. Anssi Rytkönen 52,5
2. Pyry Ovaska 40
3. Miika Hokkanen 28,5

SM4-luokka
1. Esa Ruotsalainen 40,5
2. Jesse Turunen 37,5
3. Jussi Teppo 27

Lisätietoja:
Sami Kolsi
Ralli SM -sarja
lehdistöpäällikkö
05056072930505607293
sami.kolsi@autourheilu.fi

Advertisement

Entiset Ford Motorcraft FST-rallisarjan mestarit mukana Mikkelissä

Ford Motorcraft FST 2016

Toinen osakilpailu Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophy -sarjan osalta koittaa
tulevana viikonvaihteena Mikkelissä, kun SM Vaakuna-Ralli ajetaan kaksipäiväisenä
kisana. Perjantain nuotitusjakson jälkeen illan pimeydessä on ohjelmassa kaksi
erikoiskoetta. Lauantaipäivänä kilpailijapareilla on edessä kuusi vaativaa
erikoiskoetta.
Tammikuun lopun sarja-avauksessa oli mukana yhdeksän kilpailijaa etuvetoisilla
Ford Fiesta -ralliautoilla. Nyt määrä on ilahduttavasti kasvamassa, kun Mikkeliin
ilmoittautui 12 sarjapisteistä kisaavaa kuljettajaa. Heidän lisäksi mukana on myös
kaksi ulkolaista Fiesta R2-kuskia.
19-vuotiaat tulokaskuskit Miika Hokkanen ja Niko Mäkinen saavuttivat kaksi
kärkisijaa ensimmäisestä osakilpailusta. Niinpä heidät on nimetty ajamaan
henkilökohtaisten sarjapisteiden lisäksi myös tiimienväliseen SM-sarjaan Ford
Motorcraftin ilmoittamana.
Talvikauden kaikissa kolmessa osakilpailussa Ford Motorcraftin optioautoa kuljettaa
20-vuotias Jonna Olkoniemi, joka kilpailee vielä junioriluokassa. Hänen osaltaan
FST-sarjapisteet kertyvät sen mukaan, kuinka korkealle Jonna sijoittuu rallin
kokonaisaikoja verrattaessa yleisessä luokassa ajaviin Ford-kuljettajiin nähden.
Valtaosa Ford Fiesta-kuskeista ajaa ensimmäistä kauttaan sarjassa. Nyt nämä tuoreet
kasvot saavat kaksi aivan mainiota vauhtimittaria, kun Mikkelin osakilpailuun
osallistuu kaksi entistä FST-sarjan mestaria: Samuli Vuorisalo ja Jukka Korhonen.
Viisi vuotta sitten Suomessa FST-sarjavoiton ajanut Korhonen on sen jälkeen
saavuttanut urallaan myös arvostetun Britannian rallimestaruuden, joten kyseessä on
huipputason kuljettaja.
Kolmen vuoden takainen mestari Vuorisalo, 22, on puolestaan voittanut sen jälkeen
Suomen mestaruuden SM3-luokassa vuonna 2014. Viime vuonna nuorukainen
sijoittui hopealle kovassa kansainvälisessä Adac Opel Rallye Cupissa.
Ford Motorcraft FST -sarjan voittajalle on luvassa mielenkiintoinen palkinto. Voittaja
pääsee Fordin kansainvälistä rallitoimintaa pyörittävän M-Sportin vieraaksi Espanjan
MM-ralliin lokakuussa 2016.

Ford Motorcraft -tiedote ja kuvat (Jarno Saari).

%d bloggaajaa tykkää tästä: