Rallin Tulevaisuuden Tähden valinta huipentuu viikonvaihteessa, voittaja tiedetään maanantaina

*Suomalaisen rallin Tulevaisuuden Tähti, mm. Teemu Sunisen seuraaja, valitaan viikonvaihteessa kaksipäiväisessä finaalissa

*Nelihenkinen jury  punnitsee finalistien fyysiset ja psyykkiset voimavarat sekä arvioi heidän kilpailukykyään

Suomalaisen rallin seuraava tulevaisuuden tähti julkaistaan ensi maanantaina kahden päivän tiiviin testirupeaman jälkeen. Finaaliin osallistuvat maan parhaat nuoret rallikuljettajat Rallin SM-sarjasta. Voiton myötä heille avautuu paikka rallin MM-osakilpailuun, Neste Ralliin joka ajetaan Jyväskylässä 28.-31.7.2016.

Tulevaisuuden Tähdeksi valittava kuljettaja voittaa Neste Ralliin käyttöönsä Citroën DS3 R3T -auton tiimipalveluineen ja osallistumisen Junior WRC -luokkaan. Tulevaisuuden Tähti -hankkeen rahoittaa Suomen autourheilun lajiliiton markkinointiyhtiö AKK Sports Oy yhdessä kumppaniensa Michelinin, Ralli Vakuutuksen, Checkoutin ja Matka-Agenttien kanssa.

Tulevaisuuden Tähti -finaaliin pääsevät kolme parasta rallin SM3 -luokassa SM-pisteissä viiden parhaan joukkoon yltänyttä 25-vuotiasta tai sitä nuorempaa kuljettajaa. Viimeinen tulokseen vaikuttava kilpailu, Enset Oy SM-Ralli, ajetaan tulevana viikonvaihteena Sastamalan ja Huittisten seuduilla.

Kilpailun jälkeen sunnuntaina (12.6.) finalistit suuntaavat Vierumäelle Suomen Urheiluopistolle, jossa rallivalmentaja Jouni Ampuja käy heidän kanssaan läpi nuotitustestit. Lisäki Vierumäellä testataan finalistien henkisiä voimavaroja.

Vierumäeltä he suuntaavat maanantaiksi Tahko Spa Training Centeriin, joka sijaitsee lähellä Kuopiota. Tahkolla finalisteille tehdään erilaisia fyysistä suorituskykyä mittaavia testejä. Lisäksi viiden hengen jury haastattelee heidät myös englanniksi, arvioiden heidän viestinnällisiä kykyjään. Lopulta, noin kello 15 jury kokontuu ja valitsee voittajan.

Juryyn kuuluvat seuraavat urheilun ammattilaiset:
Jani Backman, Neste Rallin promoottori
Sebastian Lindholm, ralliautoilija, testikuljettaja
Jarno Riski, huippu-urheiluvalmentaja
Erik Veiby (NOR), rallimanageri

Tulevaisuuden Tähti -palkinnon voitti vuonna 2014 Teemu Suninen. Hän ajaa tällä kaudella täyttä ohjelmaa WRC2-luokassa rallin MM-sarjan yhteydessä hyvällä menestyksellä. Jari Huttunen valittiin Tulevaisuuden Tähdeksi viime vuonna, 2015. Hän ajaa tällä hetkellä Saksassa ADAC OPEL Rallye Cup -sarjassa ja hallitsee sarjaa suvereenisti.

Tulevaisuuden Tähti hankkeesta vastaava Suomen MM-rallin, Neste Rallin kilpailunjohtaja ja Ralli SM -sarjan promoottori Kai Tarkiainen:

”Tämä on hieno tilaisuus nuorelle lupaavalle kuljettajalle saada tunnustusta ja päästä näyttämään osaamistaan kotimaan MM-rallissa. Suurimmalle osalle näistä kuljettajista Citroën DS3 R3T:n käsiinsä saaminen ja kilpaileminen MM-tasolla ei olisi taloudellisesti edes mahdollista ilman apua, jonka tämä hanke heille tarjoaa. Tällä on suuri merkitys heidän tulevaisuuden uralleen ja se saattaa johtaa todella hyvään alkuun kuten on nähty kahden aiemman voittajan, niin Sunisen kuin Huttusenkin kohdalla. Molempien uraa seurataan rallimaailmassa nyt mielenkiinnolla.

Etsimme tällä hankkeella kuljettajia jotka oppivat nopeasti mutta samalla ymmärtävät etteivät he ole vielä valmiita kuljettajia, vaan heidän tulee kehittää kykyjään. Katsomme myös tarkkaan heidän tuloksiaan kokonaisuutena tällä kaudella, sillä etsimme luonnollisesti riittävän nopeaa kuljettajaa. Perimmäisenä tavoitteena meillä on tämän hankkeen myötä löytää seuraava suomalainen maailman mestari.”

Lisätietoja:
Sami Kolsi
Ralli SM -sarja
lehdistöpäällikkö
+358505607293
sami.kolsi@autourheilu.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: