Jussi Vainionpää kuudes Tampereen SM-Rallissa

img_0975

Rallin sm-sarjan viimeinen osakilpailu ajettiin Tampereella 23-24.9.2016. Oulun urheiluautoilijoita edustava Jussi Vainionpää ja hänen kartanlukija Kainuun moottorikerhoa edustava Mika Juntunen eivät olleet tyytyväisiä suoritukseensa.

Kisan alku oli vaikea ja väärä rengasvalinta teki ajon haastavaksi. Lauantaina aamulenkin jälkeen auton säätöjä muutettiin, rengasta modattiin ja lopulta näin kikkailemalla rengas saatiin toimimaan paremmin loppupäivän pätkille. Erikoiskoe ajat paranivat päivän mittaan ja välillä tekemiseen auton sisällä kaksikko oli ihan tyytyväisiä. Vaikkakin liippejä ja tilanteita oli kilpailun aikana turhankin paljon vauhtiin verrattuna.

Jopa koko rallin viimeisessä mutkassa poistuminen oli lähellä maalin ennakkomerkkien saadessa siipeensä.

Sijoitus lopputuloksissa SM1-luokan kuudes.

Kausi ei mennyt suunnitelmien mukaan ja tavoitteesta jäätiin kauas. Sijoitus Rallin SM-sarjassa oli kuudes.

Tästä vuodesta opittiin paljon lisää ja seuraavaan koitokseen suunta vain ylöspäin.

Onnittelut menestyjille ja mestareille!

Kiitämme suuresti yhteistyökumppaneita sekä muita mahdollistajia ja tekijöitä ympärillämme.

Tiimi vaikenee, mutta vain hetkeksi kunnes hyppäämme uuteen kauteen 😉

 

Advertisement

Ford Motorcraft-sarjassa uusi voittaja kauden päätteeksi

Syksyn edetessä myös kotimaan rallin arvosarjat päättyvät. Tampereella ajettiin viikonloppuna päätökseen SM-sarjan yhteydessä kisattava Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophy.

Tuore sarjan mestari Jukka Korhonen ja nuori lupaus Niko Mäkinen olivat myyneet edellisen osakilpailun jälkeen kalustonsa, joten tämä kaksikko ei ollut enää pistekamppailussa mukana sarjan päätöskilpailussa.

Junioritasolta noussut Jani Luhtaniemi osoitti vauhtiaan Tampereen osakilpailun alkupätkillä, kun 19-vuotias tuusulalainen haastoi Miika Hokkasen. Luhtaniemi sortui ulosajoon EK4:lla, joten tällä kertaa yllätys jäi näkemättä. Hokkanen piti hallussaan luokan kärkipaikkaa aina viimeiselle EK:lle saakka, mutta harmillinen nuottivirhe maksoi paljon ja ralli päättyi ulosajoon. Myös Tommi Hatakan kilpailu loppui ulosajoon alkumatkasta, joten päätöskisan haastava reitti vaati veronsa.

Hieman tahmeasti aloittanut Henrik Pietarinen kiristi kisan puolivälissä mukaan kärkitaisteluun. EK5:lla hän kirjasi jo SM-sarjankin puolella pohja-ajan ja nousi kamppailemaan palkintosijoista.

Loppupätkillä muut tekivät virheitä, mutta Pietarinen teki tarkkaa työtä ja nousi sekä merkkiluokan että myös SM-sarjan luokkavoittoon. Kyseessä oli Fiesta R2T EcoBoost -mallille ensimmäinen osakilpailuvoitto kovatasoisesta Ralli SM -sarjasta.

– Itse tein pieniä virheitä alkupätkillä, joten sen jälkeen täytyikin nostaa vauhtia. Oli hieno fiilis voittaa SM-tasolla. Auto tuntui erittäin hyvältä ja kilpailukykyiseltä, kiitteli 21-vuotias Pietarinen.

Luokassa toiseksi ajanut Teemu Kiiski ajoi nousujohteisesti ja saavutti kauden parhaan tuloksensa.

Nyt kauden päätteeksi tarjotaan autosta kiinnostuneille mahdollisuus tutustua Fiesta R2T EcoBoost -malliin lokakuun aikana. Kilpurista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Ford Motorcraft FST-sarjan puuhamiehenä toimivaan Arto Kumpumäkeen: 0400 831 193. Huom! Paikkoja rajoitetusti.

Ford Motorcraft FST:n sarjapisteet 6/6 osakilpailun jälkeen:

1. Jukka Korhonen 60

2. Henrik Pietarinen 47

3. Miika Hokkanen 43

4. Niko Mäkinen 41

5. Tommi Hatakka 36

6. Teemu Kiiski 33

7. Patric Öhman 18

8. Jani Luhtaniemi 15

9. Jonna Olkoniemi 10

10. Samuli Vuorisalo 10

11. Markus Manninen 10

12. Tapio Suominen 6

13. Ville Marttinen 6

14. Janne Tapio 5

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: