Hokkanen avasi Ford Motorcraft FST-rallisarjan voittoisasti

img_3531

Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophy -sarja käynnistyi komeasti Rovaniemen Arctic Lapland Rallissa. Suomen Ford Fiesta -merkkisarjassa ajetaan seitsemän osakilpailua Ralli SM-sarjan yhteydessä.

Fiesta R2T EcoBoost -mallilla kilpaileva Miika Hokkanen ja kartanlukija Jukka Pasenius ajoivat tasaisen hyvän kilpailun. Valtaosan matkasta he olivat merkkiluokassa toisena, mutta lopussa sijoitus kirkastui luokkavoitoksi. Niinpä Hokkanen onnistui uusimaan viimevuotisen Tunturin voittonsa.

– Vaikeuksia oli meilläkin, mutta harvoinpa pitkää Tunturirallia täysin ongelmitta pääsee ajamaan läpi. Alustan säädöt eivät olleet alussa kohdallaan, sitten toisena päivänä renkaiden kuluminen oli haasteena, Hokkanen kertasi.

Sarjan tulokaskuljettaja Anssi Valkonen yllätti monet, vaikka pieniä hankaluuksia vaativaan ralliin mahtuikin. Aiemmin takavetoisella autolla kisannut AL-Härmää edustava kuljettaja on omaksunut etuvetoisen Fiesta R2-auton ajotyylin hyvin ja tulos tyydytti pohjalaistiimiä.

Viime kauden voittoisasti päättänyt Henrik Pietarinen kärsi alussa kytkinrikon, jonka vuoksi matka jäi kesken avauspäivänä. Kilpailun toisella puoliskolla hänen vauhtinsa oli huippuluokkaa ja Pietarinen nousi luokan kolmanneksi aikasakosta huolimatta.

Neljänneksi korkeimmat Ford Motorcraft FST -sarjapisteet pokkasi Patric Öhman ja viides oli Jani Luhtaniemi.

Ford Motorcraft -tiimin nimikkokuljettajat Niko Mäkinen ja Jonna Olkoniemi olivat epäonnisia Rovaniemellä ja he joutuivat keskeyttämään. Mäkinen johti luokkaa, vaikka kärsi rengasongelmista, mutta sitten matka päättyi toiseksi viimeiselle EK:lle teknisten ongelmien vuoksi. Olkoniemi kamppaili hyvin luokan kolmossijasta, mutta toisen kisapäivän alussa ulosajo päätti harmillisesti neidon kilpailun.

Ford Motorcraft FST:n pistetilanne 1/7 osakilpailua:

1. Miika Hokkanen 15
2. Anssi Valkonen 12
3. Henrik Pietarinen 10
4. Patric Öhman 8
5. Jani Luhtaniemi 6
6. Tom Hanle 5

Advertisement

Vainionpään Rallikausi käynnistyi kolmossijalla

img_2836

Rallin SM-sarja käynnistyi tuttuun tapaan Rovaniemellä Arctic Lapland Rallilla 27 -28.1.2017.

Oulun urheiluautoilijoita edustava Jussi Vainionpää ja Kainuun moottorikerhoa edustava Mika Juntunen sijoittuivat SM 1 -luokassa ja yleiskilpailussa kolmanneksi.

”Aivan puhdasta suoritusta ei onnistuttu tekemään viikonloppuna, mutta kaikkien vaiheiden ja

52km pituisen Ristilammen EK:n jälkeen kiivettiin podiumille” kommentoi kuljettaja Jussi

Vainionpää kilpailun jälkeen.Perjantaina kilpailu käynnistyi 23 kilometriä pitkällä Aittajärven erikoiskokeella, jonne Vainionpää ajoi kelpoavauksen jääden 12 sekuntia pohja-ajasta. Kolmas erikoiskoe oli 35 kilometriä pitkä Sarriojärvi, jonka myötä kaksikko nousi viidennelle sijalle vaikka lisävalojen pätkiminen hieman aiheutti aikatappiota. Perjantaina erikoiskoekilometrejä kertyi yhteensä 102 kilometriä. Autossa oli positiivinen fiilis koko kilpailupäivän ajan ja luotto omaan tekemiseen parani erikoiskoekilometrien myötä.

Lauantaina ajettiin yhteensä viisi erikoiskoetta, joista kertyi yhteensä 149 erikoiskoekilometriä. Lauantai aamuna kaksikko etsi ajamiseen rytmiä. Osa erikoiskoeosuuksista onnistui hyvin, mutta väliin tuli notkahduksia näkyen erikoiskoeajoissa.

Iltapäivällä Heinunkierron 23 km mittaisella erikoiskokeella kaksikko onnistui omasta mielestään hyvin, kuitenkin tappiota tuli päivän nopeimpaan mieheen Teemu Asunmaahan 16 sekuntia ja toiseksi ajaneeseen Juha Saloon 10 sekuntia. Lopputulokseen tiimi oli tyytyväinen kotiin viemisenä kolmanneksi parhaat SM-sarjapisteet.

SM-sarja jatkuu Mikkelissä 17-18.2.2017

SM1 -luokan pistetilanne 1/7 osakilpailun jälkeen

Teemu Asunmaa, AlavUA 34p

Juha Salo, KaUA 25p

Jussi Vainionpää, OUA 20p

Jarkko Nikara, SaaUA 16p

Tomi Tukiainen, KeurUA 13p

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: