Vainionpäälle viidenneksi korkeimmat pisteet Mikkelistä.

img_3907

Rallin SM sarjan toinen osakilpailu ajettiin 17-18.2 Mikkelin maisemissa. Kilpailu käynnistyi perjantai iltana kahdella erikoiskokeella, jotka alkoivat Jussilta ja Mikalta liukastellen.

Ravirata 1,5 km oli jäädytettyä baanaa, jossa oli irtolunta päällä eikä pitoa löytynyt. EK 2 13,65km Kovalassa ajo alkoi maistumaan ja väliaikojen perusteella olimme aivan kärjen tuntumassa mutta puolenvälin jälkeen yksi risteys jarrutus epäonnistui ja kaksikko joutui peruuttelemaan takaisin tielle. Perjantain jälkeen sijoitus oli yhdeksäs.

Lauantaina oli vielä 115 kilometriä jäljellä, jossa oli tarkoitus kohentaa sijoitusta reilusti. Päivä oli kaksikolle haastava, eikä ajamiseen tahdo löytyä tarpeeksi rentoutta.

Välillä onnistuu hyvin, mutta rytmin vaihdokset ei onnistu halutulla tavalla.

Huolto teki muutoksia autoon päivän toisessa huollossa ja sitä saatiin paremmaksi. Huollon jälkeen oli kaksi erikoiskoetta joissa kaksikko sortui isoihin virheisiin ja muutokset jäi ek ajoissa näkymättömiksi, 8 ek:lla ojanpohjan kyntöhommia sata metriä ja 9 ek:llä risteys pitkäksi, niin nämä söivät merkittävästi aikaa.

SM Vaakuna Rallin SM1 luokan tulokset :

1.Kalle Rovanperä 2.Teemu Asunmaa 3.Juha Salo 4.Jarkko Nikara 5.Ari Vihavainen

6.Jussi Vainionpää 7.Tomi Tukiainen 8.Mikko Lehesaari 9.Ville Ruokanen 10.Jesse Turunen

SM Pistetilanne 1, Asunmaa 59p 2.Salo 43p 3.Nikara 31p 4.Vainionpää 30p 5.Tukiainen 21p

Rallin SM-sarja jatkuu Tahkolla 11.3 ja ennen sitä paneudumme auton säätöihin ja pyrimme löytämään sieltä lisää vauhtia.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: