Ruotsalaisen huippusarjan STCC:n vierailu Suomen Alastaron radalla oli kilpailullisesti menestys. Vaikka Johan Kristoffersson voitti näytöstyyliin kaikki kolme TCR-luokan kisastarttia, riittivät muista sijoista nähdyt tiukat ”väännöt” tarjoamaan todella nautinnolliset kisat.
Ruotsalaisen TCR-luokan konsepti, jossa ajetaan yhtenä päivänä kolme kisaa, on onnistunut. Kisapäivä aloitetaan lyhyimmällä, 13 minuutin kisalla, seuraavaan pistetään lisää pituutta neljä minuuttia ja päivän viimeisenä lähtönä nähdään 22-minuuttinen huipennus. Näin yleisölle on tarjolla useita mielenkiintoisia ratatapahtumia, kun startteja on useita eikä kilpailijoiden letkakaan veny turhan pitkäksi.
Alastaron rata on noin 2700 metriä. Radalla on useita hitaita mutkia, joiden välissä olevat nopeammat osuudet ovat melko lyhyitä. Kuten aina, menestyjät pitävät radasta, toiset pitävät liian hitaana.
”Ihan kiva rata tämä, sellainen medium-tasoinen”, kommentoi Johan Kristoffersson ensimmäisen kisastartin voittonsa jälkeen.
Edellisenä viikonloppuna rallicrossin MM-osakilpailun Belgiassa voittanut Kristoffersson oli jo aika-ajoissa nopein. TCR-luokan ensimmäisen kisan voitto pisti miehen hymyilemään entistäkin leveämmin, sillä voitto tuli noin 15 sekunnin erolla kakkoseen.
”Meidän automme istuu tänne todella hyvin. Sain ajaa aika rauhassa ensimmäisten mutkien jälkeen”, myönsi Kristoffersson.
TCR-luokassa autoihin pistetään menestyksen mukaan lisäpainoja. Kristoffersson ei ollut ensimmäisessä osakisassa Knutstorpissa, joten hänen autonsa paino kuljettajan kanssa oli sääntöjen mukaisesti noin 1200 kiloa.
”Ei tämä voitto muiden painojen vuoksi ollut niin ylivoimainen”, tokaisi Kristoffersson.
Ikuinen keskustelunaihe autojen lisäpainot kuitenkin ovat. Äkkiseltään voisi hämmästellä, että jos niillä ei ole merkitystä, miksi niitä kolmelle nopeimmalle kisojen jälkeen laitetaan. Voittaja saa nykyisin 30 kg lisää, kakkonen 20 kg ja kolmas 10 kg. Lisäpainoa laitetaan myös autoihin, joissa on seqventaalinen vaihdelaatikko, kuten esimerkiksi Niko Kankkusen Audissa.
”Euroopan radoilla Nikon autolla pärjää paremmin. Täällä on paljon hitaita mutkia, joista kiihdyttäminen on hankalaa. Takarenkaita ei saa täällä millään riittävän lämpimiksi, perä on liukas ja ajaminen vaikeaa. STCC-sarjan kisoissa ajetaan eri rengasmerkillä kuin Euroopan kisoissa, joten auton säätämiseen pitäisi olla enemmän aikaa”, selvitti tilannetta Nikon isä Juha Kankkunen varikolla.
Kristoffersson voitti päivän kaikki TCR-lähdöt ja vieläpä ylivoimaisesti. Tämä tietysti jonkin verran ”latisti” kisaa, mutta muista sijoista käytiin jopa raivokasta taistelua. Suomalaisten panos – erityisesti Antti Burin, Niko Kankkusen ja Joonas Lappalaisen – oli hyvä. Tylsäksi TCR-lähtöjä ei millään voi kutsua.
Kuljettajakaartissa on useita kansainvälisesti muissa rataluokissa menestyneitä kuljettajia, kuten esimerkiksi Robert Dahlgren, joka voitti Knutstorpissa kaksi kisaa. Alastarolla Dahlgren ei päässyt loistamaan. Ensimmäisessä kisassa näytti, että Dahlgren ajaessaan kakkosena oli suorastaan jarruna muille. Lopulta Kristofferssonin tiimikaverit Fredrik Blomstedt ja Fredrik Ekblom pääsivät Dahlgrenista ohi ja Volkswagen Dealer Team nappasi komean kolmoisvoiton. Samoin kävi kolmannessakin kisassa, ja olisi käynyt myös toisessa, ellei Blomstedt olisi joutunut keskeyttämään. Melkoista ylivoimaa.
Alastaron varikolla oli viikonlopun aikana kansainvälinen tunnelma. Kuljetusrekat olivat komeita, autot upeita ja kilpailu vietiin läpi onnistuneesti tiukan aikataulun mukaisesti. Toivottavasti sarja nähdään Alastarolla ensi vuonnakin.
Seuraavaksi Ruotsin STCC-sarja ajaa Tukholman Solvallassa kesäkuun 17. päivä.
Tuloksia:
Race 1
1. Johan Kristoffersson, Volkswagen Dealer Team, Volkswagen Golf
2. Fredrik Blomstedt, Volkswagen Dealer Team, Volkswagen Golf, + 14,990
3. Fredrik Ekblom, Volkswagen Dealer Team, Volkswagen Golf, + 15,559
9. Niko Kankkunen, LMS Racing, Audi RS3, + 22,712
11. Joonas Lappalainen, Kart In Club Driving Academy, Audi RS3, + 25,274
12. Antti Buri, LMS Racing, Audi RS3, + 26,155
Race 2
1. Johan Kristoffersson, Volkswagen Dealer Team, Volkswagen Golf
2. Fredrik Ekblom, Volkswagen Dealer Team Volkswagen Golf, + 10,143
3. Robert Dahlgren, PWR Racing – SEAT Dealer Team, Seat Leon, + 18,043
5. Joonas Lappalainen, Kart In Club Driving Academy, Aud RS3, + 21,140
6. Antti Buri, LMS Racing, Audi RS3, + 21,953
15. Niko Kankkunen, LMS Racing, Audi RS3, + 1.37,216
Race 3
1. Johan Kristoffersson, Volkswagen Dealer Team, Volkswagen Golf
2. Fredrik Blomstedt, Volkswagen Dealer Team, Volkswagen Golf, + 3,653
3. Fredrik Ekblom, Volkswa
Filed under: Ralli | Leave a comment »