Eerik Pietarinen antoi vakuuttavan näytön taidoistaan

Eerik Pietarinen (oik.) - Juhana Raitanen tampere

kuva Taneli Niinimäki

Jo kesäkuussa Suomen mestaruuden SM2-luokassa varmistanut Eerik Pietarinen teki harvinaisen kovan tempun kauden päätöskisassa Lempäälässä.

Ensimmäisessä SM1-luokan kilpailussaan Skoda Fabia R5:lla ajanut Pietarinen peittosi muut aivan näytöstyyliin. Hän oli luokkansa nopein kaikilla rallin kymmenellä erikoiskokeella, joten voittomarginaali venähti peräti 1.48,1 minuutiksi.

Ralli SM-sarjan pääluokan mestaruudesta taistelleet Teemu Asunmaa ja Juha Salo olivat voimattomia tuoreen voittajan vauhdinpidon edessä.

– Yllätys tämä oli itsellenikin! Tiedostin, että voidaan kyllä yltää lähelle kärkeä, mutta voittoa en osannut ennakoida, myönteli Pietarinen.

– Suoritus kohentui sitä mukaan, kun kokemus autosta karttui. Sitten kahdella viimeisellä EK:lla hieman jo pudotin vauhtia ja varmistelin.

Eerik Pietarinen ja kartanlukija Juhana Raitanen saivat kehut myös auton omistavan TGS-tiimin Toni Gardemeisterilta.

– Ennakkotesteissä totesin tämän kaksikon vauhdin ja tekemisen tason. Siinä mielessä voitto ei tullut minulle yllätyksenä. Mutta ero muihin oli niin merkittävä, että se oli positiivinen ylläri, Gardemeister myönsi.

Ei täyttä pottia
Pietarinen Racingille

Eerikin nuorempi veli Henrik Pietarinen johti kaksivetoisten autojen SM3-luokkaa 14,2 sekunnin turvin, mutta kilpailu päättyi ulosajoon neljännellä erikoiskokeella.

– Lauantai lähti hyvällä rytmillä käyntiin, mutta otin yhden mutkayhdistelmän liian ahneella ajolinjalla. Sisäpenkka heitti auton katon kautta ympäri. Jäähdytin vaurioitui, joten ralli päättyi siihen, harmitteli Henrik Pietarinen.

Terveisin,
Jarno Saari
tiedottaja
0400 959 565

Advertisement

Pietarisen veljekset huippuiskussa Lempäälän SM-rallissa

Eerik Pietarinen_Skoda Fabia R5

kuva: taneli niinimäki

Kotimaan ralliautoilun korkeimmalla tasolla on harvinaista, että veljespari menestyy niinkin hyvin kuin tuusulalaiset Eerik ja Henrik Pietarinen. Tänä viikonloppuna he ovat kamppailemassa luokkavoitoista Lempäälän SM-osakilpailussa.

Ralli käynnistyi perjantai-iltana, jolloin SM1-luokassa TGS-tiimin Skodalla debytoinut Eerik Pietarinen yllätti monet tahot. Hän oli luokkansa nopein kaikilla kolmella ajetulla erikoiskokeella.

Illan huoltotauolle saapuikin tyytyväinen kuljettaja:

– Tosi positiivinen fiilis oli ajaa. Pääsin ennakkotesteissä hyvin uuteen autoon sisään, mutta en osannut arvata meidän vauhtia muihin verrattuna. Yllätys se oli itsellekin, kun luokan tutut kärkikuskit jäivät taakse. Tästä pystyy vielä parantamaan, sillä pimeässä tuli pieniä virheitä, Pietarinen arvioi.

Eerik Pietarinen johtaa Lempäälän SM-rallia 8,7 sekunnin turvin ennen Jesse Turusta.

Henrik Pietarinen tahdittaa
SM3-luokkaa

AKK Driver Academy -valmennusryhmään kuuluva Henrik Pietarinen oli erittäin vakuuttava kaksivetoisten autojen SM3-luokassa.

Ford-kuljettaja aloitti avauspäivänä vahvasti. Hallussa on 18,9 sekunnin johtoasema omassa luokassa ennen hallitsevaa mestaria Anssi Rytköstä.

– Pätkäaikojen puolesta näytti hyvältä, mutta pieniä ongelmiakin oli. Lisävalojen ja niiden katkaisijan kanssa oli sumussa parannettavaa. Näkyvyys oli heikko ja sen vuoksi yksi risteys valui pitkäksi ja vauhti pysähtyi. Tästä on kiva lähteä SM-sarjan viimeiseen kisapäivään, päätti Henrik Pietarinen.

teksti: jarno saari
%d bloggaajaa tykkää tästä: