Antti Selivaaran rallikausi päättyi rajuun ulosajoon

Selivaara_ Pohjanmaa_89

Kuvan lähde: Rallikuvat.net

SM-tasolla menestyksekkäästi rallia harrastava porilainen Antti Selivaara koki viime viikonvaihteen testikilpailussa lajin varjopuolen, kun ulosajo aiheutti kuljettajalle ja kartanlukija Mikko Kaikkoselle luunmurtumia ja ruhjeita.

Hurja tilanne sai Pohjanmaa-rallissa alkunsa, kun Selivaaran Subaru Impreza osui mutkan ulkokaarteessa olleeseen maakiveen, josta ralliauto kimposi vauhdilla tien toiseen laitaan ja törmäsi puuhun. Mutkaan saavuttiin yli 100 kilometrin tuntivauhdilla. Äkkipysähdys puuhun oli raju.

Ralliauton pakolliset turvavarusteet tekivät tehtävänsä, joten kuljettajakaksikko säästyi vakavammilta vammoilta. Onneakin oli tilanteessa, sillä auto vaurioitui korjauskelvottomaksi.

– Kaksi kylkiluuta on poikki ja lapaluusta puuttuu pari palasta. Lisäksi on ruhjeita siellä täällä. Mikolta murtui rytäkässä nilkka. Nyt ottaa ainakin kuukauden päivät, että pääsee normielämään kiinni, kertoi Selivaara sairausvuoteelta.

– Seuraavista ralleista ei tässä vaiheessa osaa sanoa mitään. Mutta kyllä kai vielä joutuu uuden kypärän ostamaan. Kilpurista ainakin tuli entinen.

– Nyt huilataan ja mietitään rauhassa. Kilpailut on ajettu kauden 2017 osalta, Selivaara totesi.

Ralli SM-sarjan pistetaulukossa Antti Selivaara on viidentenä, ja kauden paras osakilpailusijoitus oli SM2-luokan toinen sija Kuopion Tahko-rallista. Tämän kauden SM-sarjasta on vielä ajamatta kaksi osakilpailua, Uusikaupunki ja Tampere.

Lisätietoja:
Jarno Saari
tiedottaja
0400 959 565

 

Mainokset
%d bloggers like this: