Selivaara lähtee tutustumaan paikkaan nimeltä Joensuu

Antti Selivaara (kuva Marko Kyöstilä)

Kuva Marko Kyöstilä

Talvikausi päättyy Ralli SM-sarjan osalta lauantaina Joensuun ympäristössä ajettavalla Itärallilla. Kilpailijat nuotittavat rallireitin perjantaina, jolloin porilainen Antti Selivaara saa ensimmäiset maistiaiset Joensuusta.

– Joensuu on niitä harvoja kaupunkeja Suomessa, missä en ole koskaan käynyt, saati sitten ajanut kilpaa. No, tämän viikonlopun jälkeen tuokin asia tulee korjattua, Selivaara hymähti.

Subaru-kuljettaja Selivaara ja kartanlukija Teemu Horkama ovat tuttu näky SM2-luokassa. Kahden ajetun osakilpailun jälkeen kaksikko on pistetaulukossa viidentenä.

– Itärallista lähdetään hakemaan hyvää sijoitusta ja yritetään nousta taas yhden sijan verran sarjataulukossakin ylöspäin. Olisihan se kiva jäädä kevättauolle onnistuneen kisan jälkeen.

– Treeniä ei ole nyt ajettu, eikä ole oikein ollut aikaakaan. Tämä kahden viikon väli Mikkelin osakilpailusta Joensuuhun on muutenkin harvinaisen lyhyt väliaika.

– Tosi kovaa meidän luokassa täytyy ajaa, jos palkintosijoille mielii. Meidän tähtäin on mahtua aina viiden kärkeen ja mahdollisuuksien mukaan kivuta siitä korkeammalle. Hyvillä mielin lähdetään katsomaan, että minkälainen paikka on Joensuu, päätti Selivaara hyväntuulisena.

Itäralli käynnistyy lauantaina klo 10.01 alkaen. Päivän ohjelmassa on kuusi hienoa erikoiskoetta, joiden yhteispituus on reilut 100 kilometriä. Rallin menestyjiä juhlitaan Joensuun Matkustajasatamassa klo 17.45 alkaen.

Antti Selivaara liikkuu Itärallin reitillä numerolla 20. Kilpailun reaaliaikainen tulospalvelu löytyy täältä:
http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html

Jyväskylän MM-rallista tuttu Ralliradio on laajentanut toimintansa myös SM-ralleihin. Yle Areenasta voi jokaisen SM-rallin seurata alusta loppuun:
https://areena.yle.fi/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: