Jari Huttusen Portugalin MM-ralli täynnä teknisiä murheita

JariHuttunen_portugal

Tekniset ongelmat sävyttivät WRC2-luokassa Hyundailla kilpailevan Jari Huttusen ajoa sunnuntaina päättyneessä Portugalin MM-rallissa. Parhaimmillaan luokan neljännelle sijalle nousseen nuoren suomalaiskuljettajan kilpailu päättyi keskeytykseen perjantaina erikoiskokeella kuusi, kun auton raidetangon pultti katkesi. Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo jatkoivat lauantaina kilpailua Ralli2 -säännön turvin ja ajoivat lopulta kilpailun maaliin WRC2-luokan sijalla 12. Viikonlopun parasta antia olivat viimeisenä kilpailupäivänä ajetut lupaavat erikoiskoeajat.

– Perjantaina meillä oli kaksi rengasrikkoa, joista varsinkin jälkimmäisessä menetimme rutkasti aikaa, kun jouduimme vaihtamaan renkaan erikoiskokeella. Kutospätkällä sitten urassa oli kivi ennen oikealle kääntyvää mutkaa, raidetangon pultti napsahti poikki ja autosta tuli ohjauskyvytön, joten peli oli sillä selvä.

Lauantaina uudelleen kisaan mukaan startanneen Huttusen autossa oli myös erilaisia ongelmia, ja hän joutui ajamaan alhaisilla turbon ahtopaineilla moottorin säästämiseksi. Lisäharmia lauantaille tuli päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, kun auton pohjapanssari irtosi ja vauhtia oli hidastettava entisestään.

Sunnuntaina auto toimi paremmin ja erikoiskoeajat olivat kilpailukykyisempiä, parhaimmillaan Huttunen ylsi luokan kolmanneksi nopeimpaan aikaan. Hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen viikonloppuunsa.

– Kyllä kouluarvosana tälle kisalle on kutonen. Kilpailun olosuhteet olivat erittäin vaativat kehitysvaiheessa olevalle autolle, ja käytännössä meillä oli ongelmia koko ajan, eikä rikkinäisellä autolla voi ajaa täysillä. Sunnuntaina sentään pääsimme ajamaan hetkittäin puhtaasti ja silloin kellokin tykkäsi. Kokemustahan tästä reissusta kuitenkin karttui sekä autolle että kuljettajalle, toivottavasti jatkossa ongelmia on vähemmän. Nyt reitti on sekä nuotitettu että ajettu melkein kokonaan kilpailuolosuhteissakin läpi, joten tästä oli hyötyä tulevaisuutta varten.

Jari Huttusen ja Antti Linnakedon seuraava MM-ralli Hyundain kehitysohjelmassa on heinäkuun lopussa ajettava kotoinen Jyväskylä, jossa he puolustavat viime vuoden voittoa. WRC2-luokan MM-pisteissä he ovat tällä hetkellä sijalla 13.

Lisätietoja:

Jari Huttunen, p. 044 970 5538
www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing

Advertisement

Henrik Pietarinen taistellen toiseksi, nousi pistejohtoon

Photo: Hannu Rainamo

kuva:HannuRainamo

Tuusulalainen Henrik Pietarinen ajoi vahvan kilpailun lauantaina Kouvolan SM-rallissa. Mitsubishi Lancer -kuljettaja käynnisti sarjan kesäkauden toisella sijalla, joka riitti nostamaan hänet SM2-luokan pistetaulukon kärkeen.

Pietarinen kävi tuiman voittokamppailun Jarkko Nikaran kanssa, joka onnistui lopulta nousemaan luokkavoittoon 2,4 sekunnin erolla.

– Kisa alkoi hyvin ja johdettiin seitsemällä sekunnilla, kun tultiin ensimmäiseen huoltoon. Kaikki pelasi auton ja renkaiden suhteen aivan moitteitta, Henrik Pietarinen kertasi.

– Pari pätkää vielä johdettiin, mutta toiseen huoltoon mennessä oltiin kaksi sekkaa perässä. Pieniä ajovirheitä tuli ja ne näkyivät kellossa. Loppupätkät ajoimme sitten aivan tasatahtiin, joten onnittelut Nikaralle. Voittoa tietenkin yritettiin täysillä, mutta ei kovan kisan jälkeen toiseen sijaan voi kovin pettynyt olla.

– Toinen sija tiesi sitä, että nousimme sarjataulukon kärkeen. En ole koskaan ennen ollut SM-pistejohdossa, joten näistä asemista on hyvä jatkaa meidän luokan tasaista mestaruustaistelua.

Henrik Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa johtavat SM2-luokkaa neljällä pisteellä, kun lähin kilpakumppani Esa Ruotsalainen sijoittui Kouvolassa neljänneksi.

– Henrik onnistui ajamaan tasaisen kovan suorituksen, eikä ote lipsunut sekuntikamppailussa. Vastassa oli kuitenkin maailmallakin menestynyt kuljettaja, joten tulos oli mainio ekasta sorarallista nelivetoisella kilpurilla, kokenut kartturi Lummaa antoi tunnustusta kuljettajalleen.

Ralli SM-sarja jatkuu Seinäjoella 15.-16. kesäkuuta.

%d bloggaajaa tykkää tästä: