
teksti ja kuva Jarno Saari
Autourheilun juniorimaajoukkueen rallivalmennuksessa oleva Aleksi
Röyhkiö täytti kesällä 18-vuotta. Jo ennen ajokortti-ikää
kuljettajalupaus pääsi uusien sarjasääntöjen avulla kilpailemaan
yleisessä luokassa ja kotimaisella huipputasolla.
Kesäkauden aluksi ylöjärveläinen Renault Twingo -kuljettaja yllätti
monet ajamalla kovatasoisessa SM3-luokassa kolmanneksi. Kesän toinen
osakisa toi kahdeksannen sijan.
Tulevana lauantaina koittaa kauden kuudes osakilpailu, Enset SM-ralli,
joka ajetaan Huittisten ja Sastamalan alueella.
Röyhkiö on valmistautunut tulevaan kisaan huolella, ja muutenkin tiimi
on treenannut paljon kesätauon aikana. Takana on myös testikilpailut
heinä- ja elokuulta.
– Ennakkotunnelmat on tosi hyvät, koska sain tiistaina paljon hyviä
kilsoja AKK Driver Academyn leirillä. Siellä tehtiin ensiksi
nuottitreeniä ja paneuduttiin huolella niihin asioihin. Seuraavana
päivänä hiottiin ajotatsia kohdilleen hienolla ja teknisellä tiellä.
– Valmennusleiriltä jäi positiivinen maku suuhun ajamisen ja auton
suhteen. Nyt vaan hyvät nuotit paperille perjantaina ja sitten
seuraavana päivänä lähdetään ajamaan kovaa, Röyhkiö lupaa.
Aleksi Röyhkiö ja hänen Renault-kilpailukalustonsa on esillä Autotalo
Pelttarin Huittisten myymälässä kilpailua edeltävänä torstaina.
Lisätietoja:
https://fi-fi.facebook.com/royhkioaleksi/
Team Ledilin ilmoittama Röyhkiö ja kartanlukija Jan Lönegren liikkuvat
Enset SM-rallin reitillä numerolla 11. Kilpailun reaaliaikainen
tulospalvelu löytyy täältä:
http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html
Filed under: Ralli | Leave a comment »