Henrik Pietarinen toi perheeseen toisen rallimestaruuden

Henrik Pietarinen - Juha Lummaa 1

Tuusulalainen Mitsubishi-kuljettaja Henrik Pietarinen ajoi perheeseen
harvinaisen tuplan, kun hän voitti SM-sarjan päätöskisassa luokkansa ja
varmisti SM2-luokan mestaruuden.

Näin Pietaristen perhe dominoi suomalaista ralliautoilua, sillä Henrikin
veli Eerik kruunattiin SM1-luokan mestariksi jo edellisessä
osakilpailussa.

Turun ja Salon seuduilla ajettuun päätöskisaan Pietarinen ja
kartanlukija Juha Lummaa starttasivat pistetaulukon toiselta sijalta.

– Tiedossa oli, että kärkiryhmästä mestaruuden vie se, joka voittaa
viimeisen osakilpailun. Alkupätkät näyttivät, että kova kisa on taas
tulossa. Sitten hyvin ajanut Joonas Tokee kärsi rengasrikon, jonka
jälkeen johtomarginaalimme venyi yli minuuttiin, Henrik Pietarinen
kertasi.

– Kausi oli kokonaisuudessaan hyvä. Saavutimme neljä komeaa voittoa,
joiden vastapainona kahdesta osakilpailusta jäi pistesaldo epäonnisten
vaiheiden vuoksi nollille, summasi kartanlukija Lummaa.

– Onnistuttiin parhaiten kauden ratkaisuhetkillä. Oli mahtavaa päättää
kausi Suomen mestaruuteen ja palkita tiimi ja yhteistyökumppanit
voitolla, kaksikko iloitsi Salon Astrum-Keskuksen maalijuhlissa.

SM2-luokan pisteet 7/7 osakilpailun jälkeen:

1. Henrik Pietarinen 130,5
2. Joonas Tokee 118,0
3. Ville Hautamäki 99,5
4. Esa Ruotsalaiinen 97,0
5. Jarkko Nikara 55,0

Advertisement

Aleksi Röyhkiö nostanut tasoaan Ralli SM-sarjan tulokaskaudella

Aleksi Röyhkiö - Renault Twingo
teksti ja kuva Jarno Saari

AKK Driver Academyn valmennusosaamisesta nauttiva 18-vuotias Aleksi
Röyhkiö on Ralli SM-sarjan kuopus. Tulokaskuljettajan tavoitteena
kaudella 2018 oli hankkia lisää kokemusta nuottiralleista sekä nostaa
tasoaan kokemuksen karttuessa.

Arvokasta kokemusta nuorelle ralliuralleen Röyhkiö on toki saanutkin,
mutta lisäksi on lohjennut menestystäkin huippukovasta SM3-luokasta.
Alkukauden kolmesta kisasta hän ajoi kaksi kertaa kympin sakkiin, mutta
yksi kilpailu päättyi ulosajon vuoksi keskeytykseen.

Kesäkauden alkajaisiksi tuloksena oli yllättävän kova sijoitus, kun
Kouvolan SM-osakilpailussa rallilupaus sijoittui kolmanneksi kokeneiden
ja menestyneiden Joonas Lindroosin ja Samuli Vuorisalon jälkeen.

Kesän kahdesta muusta osakilpailusta tulokseksi on kirjattu kuudes ja
kahdeksas sija. Näitä tuloksia Aleksi Röyhkiö lähtee parantamaan, kun
SM-sarja päättyy Turun ja Salon seuduilla.

– Meillä oli perinteisen tehokas ennakkovalmistautuminen, kun alkuviikon
ohjelmassa oli valmennusryhmän leiri. Kaksi päivää tehtiin huolellista
valmistautumista testeissä.

– Ajotreenit suoritettiin nopealla testitiellä, jonka uskon vastaavan
Turun ympäristön teitä. Tarkoitus olisi olla kovassa iskussa kauden
päätöskisassa, Röyhkiö päättää.

Aleksi Röyhkiö ja kartanlukija Jan Lönegren kilpailevat Renault Twingo
R2:lla päätöskilpailussa kilpailunumerolla 34.

SM TeijoTalot-ralli käynnistyy perjantaina klo 18.30 Metsämäen
yleisöerikoiskokeella Turussa, jonka jälkeen illan pimentyessä ajetaan
kaksi metsäpätkää. Lauantaina luvassa on vielä viisi sorapätkää.
Kilpailu päättyy klo 16.00 alkavaan Maaliriehaan Salon
Astrum-Keskuksessa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: