Jari Huttunen: Espanjan MM-rallista haussa hyvä tulos kauden päätteeksi

Jari_Huttunen2

Jari Huttunen starttaa torstaina Espanjassa kauden seitsemänteen MM-ralliinsa Hyundain tehdastallin kehitysohjelmassa. Hyundain i20 R5-autolla kilpaileva kuljettaja ajaa ensimmäistä kertaa Espanjan MM-rallissa. Tavoitteena on ehjä kilpailu ja sijoitus WRC2-luokassa kolmen kärkeen.

– Luokan taso on nyt erittäin kova, kun myös Volkswagenit ovat ensimmäistä kertaa viivalla, joten täysiä pitää ajaa heti alusta asti. Palkintokorokepaikka on iso tavoite, mutta siihen olisin tyytyväinen. Helppoa se ei tietenkään ensikertalaiselle ole.

Espanjan reitti on Huttuselle ja kartanlukija Antti Linnakedolle uusi tuttavuus, joten sitä etukäteen katsottu vain videolta. Luvassa on MM-sarjan ainoa ralli, jossa ajetaan sekä asfaltilla että soralla. Kisaan on valmistauduttu yhden päivän testeillä ja tällä kertaa kaksikkoa ajattaa italialainen BRC Racing Team.

– Ajoimme testit maanantaina ja auto toimi sekä soralla että asfaltilla, kilometrejä kertyi noin sata. Odotan erityisesti asfalttipätkiä, sillä ne näyttävät hienoilta, niillä pääsee ajamaan ratamaisilla ajolinjoilla. Myös sorapätkät vaikuttavat ajettavilta, joten odottavaisilla mielin lähdemme kisaan. Toivottavasti keli on kuiva, sillä se helpottaa hommaa.

Espanjan MM-rallissa ajetaan 18 erikoiskoetta ja 331 erikoiskoekilometriä, ja se käynnistyy torstai-iltana lyhyellä yleisöerikoiskokeella, joka ajetaan Barcelonassa. Perjantaina luvassa on kuusi soraerikoiskoetta, jonka jälkeen siirrytään ajamaan asfaltille lauantaina ja sunnuntaina. Rallin päätöserikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13:18 alkaen. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo kilpailevat rallissa numerolla 35.

Lisätietoja:

Jari Huttunen, p. 044 970 5538
www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: