
kuva: Marko Kyöstila
Seurahuone Ralli, Savonlinna, 26.1.2019
Historic Rally Trophy -sarjan osakisa 1/6
Nokialainen, 34-vuotias Joni Mäkelä ajoi 1600-kuutioisella Escortilla hämmästyttävän ylivoimaisen voiton tänään Savonlinnassa voittaessa Historic Rally Trophy -sarjan 2019 ensimmäisen osakilpailun. Neljän erikoiskokeen ja noin 70 ek-kilometrin jälkeen Mäkelä jätti seuraavaksi sijoittuneen humppilalaisen Juha Laaksosen noin minuutin päähän taakseen.
Pari vuotta sitten valmistuneella autollaan Joni Mäkelä ei jättänyt epäilystäkään siitä, kuka tänään Seurahuone Rallissa oli päivän nopein kuljettaja. Heti rallin avauspikataipaleella jopa nelivetoisella Audilla ja vieläpä nuotteja käyttänyt Martti Sirrokin taipui kaksivetoista kuljettaneelle reilun kahdeksan sekunnin verran noin 13 kilometrin pätkällä.
Mäkelä ei vaatimattomana miehenä osannut selittää vauhtinsa salaisuutta.
”Pakosarjan tiiviste meni, mikä vei vähän tehoja, mutta ei se oikeastaan ajoon vaikuttanut. Ehkä viimeisellä pätkällä se vähän hankaloitti menemistä”, paljasti Mäkelä.
”Olen tosi tyytyväinen, tähän sitä pyrittiinkin. Kausi on kiva alkaa voitolla. Vähemmän on onnistumisia tullut viime aikoina auton ongelmien vuoksi. Eikä ihan ilman ongelmia nytkään selvitty, sillä iskarit, jotka on ostettu kymmenen vuotta sitten ensimmäiseen ralliautooni, ’antautuivat’ nyt kokonaan. Me ajettiin se mikä päästiin.”
Vitikan UA:ta edustava Juha Laaksonen myönsi maalissa, että tappion syynä lienevät olleet uudet renkaat.
”En tykännyt sittenkään näistä leveistä pyöristä, kapeammat olisivat olleet tällä kertaa sittenkin parempi valinta. Edessä toimi hyvin, mutta takapäässä ei”, myönsi Laaksonen, joka nousi Mäkelän jälkeen kakkoseksi heti toisesta erikoiskokeen jälkeen.
Laaksosen onnistui pitää muut takanaan, mutta Mäkelän vauhtiin ei ollut tänään mahdollisuuksia.
”Oltiin jo niin monta kertaa penkassa, ja sit päätin rauhoittaa ajoa ja tulla varmasti maaliin. Ykkösellä jäätiin jo niin paljon, ettei ollut mitään järkeä lähteä riskeeraamaan liikaa. Jonille (Mäkelä) hatunnosto, mies ajoi todella hienosti tänään.”
Anjajalainen Janne Kanerva on historicien vuoden 2017 ikäkausimestari. Viime vuonna Kanervan ja isä-Harrin kautta värittivät tekniikkaongelmat. Tälle kaudelle kaksikko on rakentanut uuden auton, minkä odotettiin tuovan kaksikon takaisin taisteluun kisan nopeimman kuljettajan tittelistä.
”Mäkelä meni alusta asti niin kovaa, ettei lähdetty siihen taisteluun mukaan. HRT-sarjassa kerätään pisteitä luokittain, ja luokkavoittohan tässä taas tuli”, jutteli Kanerva maalissa.
Aivan ilman ongelmia eivät Kanervatkaan tästä kisasta selvinneet.
”Kolmosvaihde puuttuu vaihdelaatikosta kokonaan. Heti ykkösellä ongelma alkoi, sen jälkeen oli hankala ajaa, sillä kolmonen olisi näillä teille ollut juuri se ajovaihde.”
Nuottisarjan voitti nelivetoisella Audilla ajava Antero Laine, joka oli samalla koko historic-porukan 10:nneksi nopein kuljettaja. Maastosta kantautui kisan aikana tietoa, että Laine oli ainakin kakkosella ajanut ulos, mutta onneksi ei ollut ojaa ja auto nousi ”lainemaisesti” takaisin tielle ja meno jatkui.
Historic Rally Trophy -sarjassa kilpailijat keräävät HRT-pisteitä luokittain neljässä ikäkategoriassa. Loppupisteisiin lasketaan viiden parhaan kisan tulos.
Tasanopeusluokan voitti pari Jani Koivisto–Juhani Mäkelä HeiUA VW Golfilla ennen paria Eero ja Eetu Juutilainen RUA/SLUA. Kolmas oli pari Ari-Pekka Jääskeläinen–Risto Valkonen ALTI/LMM VW Golfilla.
HRT-sarjan Savonlinnan osakisan luokkavoittajat:
Luokka 1: Jari Ohrankämmen–Petri Helmikkala HRCF Wartburg 353 W;
luokka 2: Hannu Sartovuo–Tomi Kunttu HRCF/LuuUA Escort 1300 GT;
luokka 3: Juha Mäkitalo–Anssi Puroaho EPUA/KvanUA Alfa Romeo Giulia;
luokka 4: Kaj Forsberg–Joni Forsberg AnkUA BMW 2002 TI;
luokka 5: Jussi Lappalainen–Rauno Hurskainen KiuUA/Päij-HUA Escort 1300 GT;
luokka 6: Joni Mäkel䬖Jaakko Vuokila TeisUA/RoiUA Escort 1600;
luokka 7: Janne Kanerva–Harri Kanerva AnkUA Volvo 142 S;
luokka 8: Arttu Karttunen–Veli-Matti Karttunen AMM Mazda 1300;
luokka 9: Pertti Blomroos–Esko Blomroos WRT ry Scirocco GTI;
luokka 10: Pekka Salenius–Ari Makkonen LMM/JyvUA Opel Ascona i 2000;
luokka 11: Tommi Järvinen–Tero Lahtinen TeisUA Toyota Starlet 1300;
luokka 12: Juha Laaksonen–Esa Ekola VitikanUA/AL-Härmä VW Golf 16 S;
luokka 13: Jyrki Putila–Erkki Sainio Leppävirta RT Volvo 242;
luokka 14: Juha Selänne–Markku Haarala UAU Peugeot 205 Rallye:
luokka 15: Esa Lindroos–Anja Lindroos Jämsän Äijät Toyota Corolla 1600 GT;
luokka 16: Markku Laakso–Markku Hoppania LamUA VW Golf GTI;
luokka 17: Ilkka Koskela–Katja Salmijärvi TAUK Mercedes Benz 190 E.
Nuottisarja: luokka 18: ei osanottajia; luokka 19: kaikki keskeyttivät;
luokka 20: Pasi Koskinen–Taru Koskinen UUA Ford Escort 1600; luokka 21: ei osanottajia; luokka 22: Antero Laine–Kaj Nordling UAU/SaloUA Audi quattro
Teksti: Kikka Kuosmanen
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Filed under: Ralli | Leave a comment »