Aleksi Röyhkiö uudella M-Sportin Ford Fiestalla SM-sarjaan

aleksi röyhkiö_ford fiesta r2 2019

kuvat (Juha Niemistö)

18-vuotiaan Aleksi Röyhkiön tiimissä elettiin tammikuun alkupuolella
jännittäviä aikoja, kun uutta kilpailukalustoa odotettiin. Uutukainen
rantautui Suomeen viime viikonvaihteessa, ja keskiviikkona se on
saapunut SM-sarjan avauskilpailun näyttämölle Rovaniemelle.

Kyseessä on 2019-mallinen Ford Fiesta R2 -malli, joka oli aivan
ensimmäinen yksilö, joka lähti asiakaskäyttöön M-Sportin
Puolan-tehtaalta. Tällä automallilla kilpaillaan nuorten kuskien
JWRC-sarjassa.

Flying Finn Academyn valmennusryhmässä oleva Röyhkiö on päässyt
tutustumaan Fordiin kahden päivän testijaksolla, jonka M-Sport järjesti
Norjassa muutamille valituille kuljettajille.

– Fiestasta jäi oikein positiivinen maku. Ajotyyli on erilainen
verrattuna viime kauden kalustooni. Uskon, että Fordilla taistellaan
voitosta SM3-luokassa, Röyhkiö arvioi.

– Tasaisen kovaa suoritusta lähdetään tekemään. Tavoitteena on tietenkin
mahtua luokan kärkiporukkaan.

Ralli SM -kauden ollessa alkamaisillaan, puhaltavat Röyhkiö Motorsport
-tiimissä uudet tuulet. Kilpailukaluston lisäksi uutta löytyy myös auton
sisältä, kun tiimin kartanlukijana aloittaa Ville Mannisenmäki.

Kaksikko on ollut maanantaista lähtien nuotittamassa Arctic Lapland
Rallin reittiä. Torstaina on ohjelmassa lyhyet testit Rovaniemellä,
jonka jälkeen Röyhkiö Motorsport on valmiina SM3-luokan kärkitaisteluun.
Kilpailu alkaa perjantaina viiden erikoiskokeen myötä ja toisena päivänä
lauantaina on myös ohjelmassa viisi vaativaa erikoiskoetta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: