Aleksi Röyhkiö hamuaa kärkisijoille Mikkelissä

SM3 Aleksi Röyhkiö_Ford Fiesta
kuvat ja teksti: Jarno Saari

Ralli SM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan ensi viikonvaihteessa
Mikkelin ympäristössä, jonka alueen erikoiskokeet ovat kaikkien riemuksi
kunnon talvirallille sopivassa kunnossa.

Tiivisvauhtisen SM3-luokan kärkeä Mikkelin Vaakuna-rallissa lähtee
tavoittelemaan 19-vuotias Aleksi Röyhkiö, joka käynnisti sarjakautensa
kolmossijalla Rovaniemen avauskilpailussa.

Ford Fiesta -kuljettaja pääsi ajamaan tiistaina hyvän testipäivän
Keuruulla. Se kokemus tulikin tarpeeseen, sillä leudot kelit eivät ole
rallitreenejä alkutalven aikana mitenkään helpottaneet.

– Kaikki sujui hienosti. Meillä oli kaksi vaativaa pikkutietä
käytettävissä, kiitokset niistä järjestelyistä Motorsport Solutionsin
suuntaan, Röyhkiö kehaisi.

– Tunturin jälkeen meidän autoon tehdyt muutokset olivat positiivisia.
Fiilis on kaikin puolin kohdallaan, joten on kiva päästä taas ajamaan
tosissaan kilpaa kovassa seurassa.

– Varmasti siellä on monta kaveria, jotka tähtäävät kärkikahinoihin.
Tiedostan kyllä, että meidän vauhti sinne riittää. Palkintosijoja on
osunut kohdalle jo useampi, mutta voitto on vielä karttanut meidän
tiimiä, Röyhkiö laski.

Aleksi Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki liikkuvat reitillä
numerolla 30.

Vaakuna-ralli käynnistyy perjantai-iltana 7. helmikuuta klo 19.30
Mikkelin raviradalla ajettavalla yleisö-EK:lla. Kilpailu jatkuu
lauantaiaamuna klo 10.00 jälkeen ja päivän ohjelmassa on kahdeksan
erikoiskoetta.

Kilpailusta on tarjolla live-lähetys, joka on katsottavissa YouTubessa
Moottoriurheilu.TV:n kanavalla.

Rallin reaaliaikainen tulospalvelu löytyy täältä:
http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html

Lisätietoja:
Jarno Saari
0400 959 565
tiedottaja
http://www.royhkio.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: