Aleksi Röyhkiö jää odottamaan kesäkautta pistekolmosena

Aleksi Röyhkiö SM3 Ford Fiesta
kuva ja teksti: Jarno Saari
Joensuussa ajettiin lauantaina päätökseen Ralli SM-sarjan talvikausi,
kun maineikas Itäralli oli kauden kolmannen osakilpailun näyttämönä.
Aleksi Röyhkiö, 19, aloitti kisan hyvin ja oli alkupätkillä mukana aivan
kärjen kuumimmassa sekuntikamppailussa.

Rallin jälkimmäinen puolisko ei sujunut ylöjärveläiseltä Ford Fiesta
-kuljettajalta aivan samaan tahtiin, joten maalissa tulokseksi
kirjattiin tiivisvauhtisen SM3-luokan viides sija.

– Selkeää syytä kilpailukyvyn heikkenemiselle ei ole vielä tiedossa.
Täytyy tutkia asia kunnolla auton incareista. Pitkällä EK3:lla tuli
muutamia virheitä, ja renkaat tuntuivat menettävän parasta pitoaan,
mutta ei ne vielä selitä asiaa, Röyhkiö totesi.

Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki saavuttivat talviralleista
tulokset kolmas, neljäs ja viides. SM-sarjan pistetaulukossa kaksikko on
kolmantena.

– Odotin ehkä vähän parempia tuloksia alkukaudelta, mutta niihin
päästäkseen ei kärsi olla ongelmia eikä hidasteita. Sarjasijoitus on
toki hyvä, parempi kuin edellisinä vuosina talvikauden jälkeen,
Ford-kuljettaja vertaili.

– Tämä tilanne kasvattaa sopivasti nälkää kesäkaudelle. Olen aina ollut
kesän soraralleissa vahvempi tulosten ja pätkäaikojen valossa, Röyhkiö
päätti.

Ralli SM-sarjan kesäkausi käynnistyy Kouvolassa 12.-13. kesäkuuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: