Suvannon perhe aktiivisena Länsirannikon Rallissa

Kuvassa oikealta: Markku Suvanto, Miko Suvanto, Nina Suvanto, Laura
Suvanto ja Nora Suvanto.

Perinteikäs Länsirannikon Ralli ajettiin lauantaina, jolloin Turun UA:n
järjestämässä rallitapahtumassa oli mukana koko Suvannon perhe vahvalla
rintamalla.

Vanhemmista Nina Suvanto toimi kilpailun turvallisuuspäällikkönä ja
Markku osallistui kilpailuun kuljettajana. Jälkikasvusta Laura ja Nora
Suvanto olivat kartanlukijan tehtävissä ja perheen kuopus, 15-vuotias
Miko hääräsi tiimin huollossa.

Syksyiseksi muuttunut keli ei päässyt laimentamaan VAG Motorsportin
fiiliksiä, kun tiimin väreissä ralliin starttasi kolme autokuntaa.

Markku Suvanto ja kartanlukija Laura Suvanto kilpailivat Skoda Fabia R2
-kilpurilla, jota ei ole sorarallissa hetkeen aikaan nähty. Tuloksena
oli oman luokan neljäs sija.

– Reitti oli varsin mielenkiintoinen, kun Länsirannikon teemaan kuuluen
sieltä löytyi nopeaa tiestöä ja vastapainoksi pienempää ja teknistä.
Koko päivän kestänyt vesisade lisäsi haasteita meikäläiselle, joka pitää
kuivan kelin kilpailuista, Markku Suvanto kertasi.

Äitiyslomalta kilpailemaan

Laura Suvanto oli kilpa-autossa kuljettajana sekä kartanlukijana
edellisen kerran syksyllä 2018, jonka jälkeen perheenlisäyksen myötä
kilpailutoimintaan tuli luonnollinen tauko.

– Oli hienoa päästä kilpailuihin mukaan pitkästä aikaa. Nuotti osui
hyvin kohdilleen tauosta huolimatta. Meno oli haastavaa, kun
olosuhteista johtuen ei ollut veto- eikä jarrupitoja. Maaliin päästiin
ja into iski jälleen kisahommiin, Laura Suvanto myönsi.

Lauran mies Juha-Pekka Wikman on aiemmin ajanut VW Golfilla lyhyempiä
sprinttikisoja, mutta nyt edessä oli ensimmäinen rallikilpailu.
Kartanlukijaksi lähti Nora Suvanto, jolle rallikokemus oli myös
ensimmäinen laatuaan.

Kuljettajapari suoriutui uudesta kokemuksestaan kiitettävästi, sillä
maalissa heidät palkittiin luokan kakkossijasta. Lisäksi tuloksena oli
10. sija nuotittamattomien yleiskilpailusta, joka oli vakioautolla
oikein hyvä suoritus.

Terveisin,
Jarno Saari
0400 959 565
www.vagmotorsport.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: