Suomalaisjuhlaa Italian Monzan Formula Regional osakilpailussa

Suomalaisjuhlaa Italian Monzan Formula Regional osakilpailussa –
Oululainen Patrik Pasma toi upean voiton suomalaiselle KIC Motorsport
tiimille

20-vuotias oululainen Patrik Pasma antoi vahvan näytteen osaamisestaan
tänään Italian Monzan kilparadalla ajetussa Formula Regional ratasarjan
kilpailukauden kolmannessatoista lähdössä, jota hän hallitsi
paalupaikalta maalilipulle saakka. Kilpailukauden toinen
palkintokorokesijoitus maistui Petri Lappalaisen omistaman
suomalaistiimin suomalaiskuljettajalle, joka samalla nousi
sarjatilanteessa neljännelle sijalle kun ajamatta on vielä 10
osakilpailua.

Helpolla ei voitto kuitenkaan tullut, koska kilpailevan tiimin kolme
tähtikuljettajaa saapuivat kaikki maaliin vain reilun sekunnin sisällä
toisistaan. Lopulta 30 minuutin ja 19 kierroksen jälkeen Pasman
voittomarginaaliksi kirjattiin 1,404 sekuntia ennen brasilailaista
Gianluca Petecofia ja 3,438 sekuntia ennen monacolaista sarjajohtaja
Arthur LeClerciä.

KIC Motorsport tiimin espoolainen Konsta Lappalainen oli seitsemmänneksi
ja saksalainen Nico Göhler oli yhdeksänneksi nopein.

– Ensimmäinen voitto odotutti meitä 13 osakilpailua ja nyt kun se
vihdoin tuli niin olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Patrik on täällä
Monzassa tehnyt fantastista sekä ennen kaikkea virheetöntä työtä ja
siten nyt pystyi vastaamaan sarjaa hallinneen italialaisen Prema
Powerteamin tähtikuljettajien vauhtiin. Myös huomenna ajettaviin
kilpailuihin Pasma starttaa paalupaikalta, joten odotukset ovat kovat,
tiimipäällikkö Peter Flythström kertoo.

– Tiimimme kaksi muuta kuljettajaa eli Konsta Lappalainen ja Nico Göhler
kärsivät kanssakilpailijoiden keskinäisistä taisteluista, joiden myötä
heillä ei tänään ollut mahdollisuuksia taistella
palkintokorokesijoituksista. Silti kummatkin kuljettajat ajoivat myös
erinomaisesti tällä supernopealla Monzan kilparadalla, joka ei anna
anteeksi yhtäkään ajovirhettä. Sunnuntaina haetaan parempia sijoituksia
myös heidän osalta, Flythström jatkaa.

Sunnuntain kaksi 30 minuutin mittaista osakilpailua ajetaan Suomen aikaa
klo 9 ja 14.50.

Formula Regional Monza 2020 lähtö #1:
1. Patrik Pasma, KIC Motorsport, 19 kierrosta
2. Gianluca Petecof (BRA), Prema Powerteam, +1,404sek
3. Arthur LeClerc (MON), Prema Powerteam, +3,438sek
4. Oliver Rasmussen (DEN), Prema Powerteam, +4,290sek

7. Konsta Lappalainen (FIN), KIC Motorsport, +16,885sek
9. Nico Göhler (GER), KIC Motorsport, +19,327sek

Formula Regional EPÄVIRALLINEN sarjatilanne 13/23 osakilpailua:
1. Arthur Leclerc (MON), Prema Powerteam, 252p
2. Gianluca Petecof (BRA), Prema Powerteam, 247p
3. Oliver Rasmussen (DEN), Prema Powerteam, 190p
4. Patrick Pasma (FIN), KIC Motorsport, 141p
5. Pierre-Louis Chovet (FRA), Van Amersfoort Racing, 121p
6. Jüri Vips (EST), KIC Motorsport, 81p
7. Alessandro Famularo (VEZ), Van Amersfoort Racing BV, 62p
8. Jamie Laura Chadwick (GBR), Prema Powerteam, 61p
9. Konsta Lappalainen (FIN), KIC Motorsport, 50p
10. Gillian Henrion (FRA), Gillian Track Events GTE, 46p
11. Emidio Pesce (ITA), DR Formula RP Motorsport, 29p
12. Andrea Cola (ITA), Monolite Racing, 20p
13. Nico Göhler (GER), KIC Motorsport, 14p

Vauhdikkain terveisin
Jani Kekoni / Tiedottaja
jani.kekoni@mediaguru.fi
+358 40 515 6870

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: