Tapio Laukkanen aloittaa Juuso Metsälän taustajoukoissa

Tapio Laukkanen (51) ja jyväskyläläinen Juuso Metsälä (20) aloittavat yhteistyön. Laukkasen rooli on lähinnä ajovalmennuksen antamista sekä opastusta auton säätämiseen. Lahtelainen rallilegenda tapasi Metsälän keskiviikkona ja kaksikko kävi läpi tulevan kauden suunnitelmia.

-Tapasin Juuson ensimmäistä kertaa ja siitähän se on hyvä lähteä liikkeelle, että tuntee toisen edes jollain tasolla. Käytiin läpi  hieman ensi kauden kuvioita ja kokeiltiin käydä tekemässä vähän nuottia. Se on myös se ensimmäinen asia mihin aion Juusoa ja kartanlukijaa patistaa, kertoo Laukkanen.

-Hyvin tulimme juttuun ja Juuso vaikuttaa mukavalta kaverilta. Pyritään ensi kaudella nostamaan vauhtia ja tekemään oikeita asioita. Periaatteessa kaikki asiat ovat ns. ”alueella”, mutta kaikkea voi myös parantaa. Nuotti, auton säätäminen,ajotyyli ja motivaatio ovat kaikki tärkeitä osa-alueita, kiteyttää Laukkanen.

Kauden 2020 tavoitteeksi asetettu kokemuksen hankkiminen sekä nousujohteinen kausi toteutuivat aina viimeiseen ralliin asti. SM-mitali oli Metsälän hyppysissä viimeiseen osakilpailuun asti, mutta liika yrittäminen kostautui ja kauden ainoan isomman virheen myötä Skoda kellahti lapualaiseen peltoon. SM-pisteissä Metsälä oli lopulta kuudes.

Metsälän Rally2-luokituksen Skoda alkaa olla jälleen kasassa ulosajon jäljiltä ja suunnitelmat tulevasta kaudesta ovat suunnittelupöydällä. Arctic Lapland Rally on todennäköinen kauden aloitus, mikäli koronatilanne sen sallii. Metsälän suunnitelmissa oli myös Ruotsin MM-ralli, mutta kyseinen kilpailu on peruttu.

Teksti ja kuva: Antti Lahtinen

Advertisement

KIC Motorsportille EM-hopeaa FIA F3 Regional ratasarjasta

KIC Motorsportille EM-hopeaa FIA F3 Regional ratasarjasta – 11/23
palkintokorokesijoitusta toi himotun palkinnon Suomeen

Kilpailukaudella 2019 suomalainen KIC Motorsport debytoi F3 Regional
Euroopanmestaruussarjassa ja kahdeksan osakilpailuviikonlopun jälkeen
tuloksena oli tiimien sarjan viides ja kuljettajien sarjan 10. ja 11.
sijat. Nyt Suomen itsenäisyyspäivänä Italian Vallelungan radalle
päättyneellä kilpailukaudella suomalaistiimi upeasti paransi tuloksia
kun tiimin oululainen Patrik Pasma saavutti sarjan kuljettajien
neljännen, espoolainen Konsta Lappalainen kuudennen ja virolainen Jüri
Vips kahdeksannen sijan.

11 palkintokorokesijoitusta ja useat muut pistesijoitukset takasivat
tiimien mestaruussarjan hopeamitalin matkaamiseen vuoden 2010
rata-autoilun GT3-luokan Suomenmestari Petri Lappalaisen omistaman ja
Peter Flythströmin vetämän tiimin palkintokaappiin.

– Kun vihdoin elokuussa päästiin kisaamaan niin saimme todeta sarjan
kovan tason kun italialainen Prema Powerteamin kuljettajat hallitsivat
tapahtumia. Emme kuitenkaan luovuttaneet vaan kauden toisella
puoliskolla määrätietoinen työ alkoi näkyä ja sen myötä yhteensä
yhdessätoista osakilpailussa KIC Motorsportin kuljettaja juhli
palkintokorokesijoitusta; Patrik Pasma nappasi neljä voittoa ja kaksi
kakkossijaa, Jüri Vips kaksi voittoa ja yhden hopeasijan sekä Konsta
Lappalainen yhden hopean ja yhden pronssin. Näin tiimien hopeasija oli
täysin ansaittu, Petri Lappalainen kertoo.

– Koska kilpailukausi venyi loppusyksyyn niin sen myötä tänä vuonna
ajettiin paljon sadekelin kisoja, jotka kuitenkin erinomaisesti sopivat
kuljettajillemme. Käytännössä mitä vaativampi keli vallitsi radalla niin
sitä parempi oli suorituskykymme. Siitä todisteena oli myös tämä
Vallelungan päätös kun ensimmäisessä kilpailussa Patrik Pasma ja sarjan
päätöksessä Konsta Lappalainen kellottivat nopeimmat kierrosajat.
Erittäin tyytyväinen olen kaikkien tiimimme kuljettajien suorituksiin ja
ennen kaikkea kilpailukauden aikana tapahtuneeseen kehittymiseen, Peter
Flythström jatkaa.

F3 Regional EM-sarjan voittajaksi kruunattiin brasilialainen Gianluca
Petecof, jonka titteli ratkesi vasta kilpailukauden viimeisessä eli 23.
kilpailussa kun tiimikaveri Arthur LeClerc sortui spinnaukseen ja
jumiutui hiekoille.

Lopputulokset F3 Regional Vallelunga #1, lauantai 5.12.2020:
1. Dennis Hauger, Van Amersfoort Racing, 19 kierrosta
2. Patrik Pasma, KIC Motorsport, +2,364s
3. Oliver Rasmussen, Prema Powerteam, +6,732s
4. Gianluca Petecof, Prema Powerteam, +7,243s
5. Konsta Lappalainen, KIC Motorsport, +11,986s

10. Nicola Marinangeli, KIC Motorsport, +1,06.228s

Lopputulokset F3 Regional Vallelunga #2, sunnuntai 6.12.2020:
Peruutettiin rankkasateen takia.

Lopputulokset F3 Regional Vallelunga #3, sunnuntai 6.12.2020:
1. Oliver Rasmussen, Prema Powerteam, 16 kierrosta
2. Dennis Hauger, Van Amersfoort Racing, +0,620s
3. Chovet Pierre Louis, Van Amersfoort Racing, +4,813s
4. Konsta Lappalainen, KIC Motorsport, +8,784s
5. Gianluca Petecof, Prema Powerteam, +9,890s
6. Patrik Pasma, KIC Motorsport, +2,364s

9. Nicola Marinangeli, KIC Motorsport, +44,737s

Formula Regional EM-sarjan kuljettajien EPÄVIRALLISET loppupisteet 24/24
osakilpailua:
1. Gianluca Petecof, Prema Powerteam, 359p
2. Arthur Leclerc, Prema Powerteam, 343p
3. Oliver Rasmussen, Prema Powerteam, 343p
4. Patrik Pasma, KIC Motorsport, 290p
5. Chovet Pierre Louis, Van Amersfoort Racing, 244p
6. Konsta Lappalainen, KIC Motorsport, 145p
7. Dennis Hauger, Van Amersfoort Racing, 109p
8. Jüri Vips, KIC Motorsport, 81p
9. Jamie Laura Chadwick, Prema Powerteam, 81p
10. Henrion Gillian, Gillian Track Events GTE, 79p
11. Alessandro Famularo, Van Amersfoort Racing BV, 73p
12. Emidio Pesce, DR Formula Curv Motorsport, 54p
14. Ian Rodriguez, DR Formula Curv, Motorsport, 45p
13. Andrea Cola, Monolite Racing, 26p
14. Matteo Nannini, Monolite Racing, 14p
15. Nico Gohler, KIC Motorsport, 14p
16. Nicola Marinangeli, KIC Motorsport, 9p

Formula Regional tiimien EPÄVIRALLISET loppupisteet:
1. Prema Powerteam, 797p
2. KIC Motorsport, 424p
3. Van Amersfoort Racing BV, 374p
4. Gillian Track Events GTE, 69p
5. DR Formula by RP Motorsport, 48p
6. Monolite Racing, 40p

Lisätietoja saat www.kicmotorsport.com ja www.f3regional.com
kotisivuilta.

Yhteistyöterveisin,
Jani Kekoni / KIC Motorsport tiedotus
jani.kekoni@mediaguru.fi
+358 40 515 6870

%d bloggaajaa tykkää tästä: