Patrik Pasma jatkaa KIC Motorsportilla kaudella 2021

Kuvat: Paolo Pellegrini.

Patrik Pasma jatkaa KIC Motorsportilla kaudella 2021 – Tavoitteena vain
ja ainoastaan Formula Regional Euroopanmestarusssarjan mitalisijoitus

Kilpailukaudella 2020 oululainen Patrik Pasma saavutti neljä voittoa ja
kaksi hopeasijaa Formula Formula Regional Euroopanmestaruussarjassa.
Kuuden palkintokorokesijoituksen ja useiden muiden pistesijoitusten
myötä hän oli lopulta sarjan neljänneksi nopein autourheilija sekä
eniten mestaruuspisteitä myös suomalaiselle KIC Motorsport tiimille
tuonut kuljettaja.

Nyt huhtikuun neljäntenä viikonloppuna Belgian SPA-Francorchampsin
kilparadalta käynnistyvään kilpailukauteen 2021 KIC Motorsport starttaa
kolmen kuljettajan voimin. Yksi kolmesta on Patrik Pasma, jonka
tavoitteena on vain ja ainoastaan kauden 2020 neljännen sijan
parantaminen. Parasta aikaa F3 Aasian mestaruussarjaa Lähi-Idässä ajava
Pasma ajaa saksalaisen Nico Göhlerin ja myöhemmin julkaistavan kolmannen
kuljettajan tiimikaverina.

– Vuosi sitten Patrikin vauhti kasvoi kilpailukauden edetessä ja kun
palkintokorokesijoituksia ja ennen kaikkea voittoja alkoi tulemaan niin
todettiin, että silloin missio jäi hieman kesken. Nyt kilpailukaudella
2021 meillä on tavoitteena viedä se maaliin, tiimin omistava Petri
Lappalainen kertoo.

– Tähän mennessä yhteensä 12 tiimiä on ilmoittautunut mukaan joko
kahdella tai kolmella kilpailijalla. Tiimimme kuljettajat saavat
vastaansa esimerkiksi brasiliaisen F1-kuljettaja Rubens Barrichellon
pojan Eduardo Barrichellon. Taso sarjassa tulee olemaan kova ja siten
koemme myös, että urallaan kokenut ja menestynyt Patrik Pasma on oikea
henkilö, jolta kaksi nuorempaa kuljettajaamme voivat paljon saada oppia,
Lappalainen jatkaa.

Lisätietoja saat KIC Motorsportin kotisivuilta osoitteesta:
www.kicmotorsport.com sekä tiimin sosiaalisesta mediasta
https://www.facebook.com/kicmotorsport &
https://www.instagram.com/kicmotorsport

Patrik Pasman CV:
– 2020: F3 Regional Europe: 4th
– 2019: MRF Challenge – Formula 2000: 3rd
– 2018: F4 British Championship certified by FIA, 6th
– 2016: Karting / OK: Finnish Championship: 1st
– 2016: Marcel Albers Memorial Trophy, 2nd
– 2016: Formula Ford 1600 National Championship: 7th
– 2015: Karting / KFJ: Finnish Championship: 4th
– 2013: Karting / Mini 60: Finnish Championship: 1st

Formula Regional European Championship by Alpine -ratasarjan kauden 2021
kilpailukalenteri:
– 24.-25.04.2021 – Spa-Francorchamps, Belgia
– 08.-09.05.2021 – Barcelona-Catalunya, Espanja
– 22.-23.05.2021 – Monaco, Monte Carlo
– 29.-30.05.2021 – Paul Ricard, Ranska
– 19.-20.06.2021 – Zandvoort, Hollanti
– 24.-25.07.2021 – Imola, Italia
– 07.-08.08.2021 – Nürburgring, Saksa
– 11.-12.09.2021 – Spielberg, Itävalta
– 09.-10.10.2021 – Mugello, Italia
– 30.-31.10.2021 – Monza, Italia

Lisätietoja antaa tiimipäällikkö Peter Flythström: +358 50 501 1509.

Vauhdikkain terveisin,
Jani Kekoni / KIC Motorsport tiedotus
jani.kekoni@mediaguru.fi
+358 40 515 6870

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: