Luka Nurmelle musertava rengasrikko vain kierros Ferrari Challenge Tsekin toisen osakilpailun maalista

Kuva @ Ferrari.

Luka Nurmelle musertava rengasrikko vain kierros Ferrari Challenge Tsekin toisen osakilpailun maalista – Suomalainen jatkaa sarjatilanteen kolmannella sijalla

Kansainvälisen Ferrari Challenge EM-ratasarjan 29-vuotisen historian nuorin kuljettaja, tamperelainen Luka Nurmi, 17, painiskeli rengasmurheiden kanssa Tsekin Brnon radalla ajetussa sarjan kolmannessa osakilpailuviikonlopussa.

Kummankin kesäisen viikonlopun 30 minuutin osakilpailujen aika-ajoissa sekä myös lauantaisessa osakilpailussa ajot useasti keskeytyivät kanssakilpailijoiden ulosajojen myötä eikä Nurmi saanut autonsa renkaiden paineita nousemaan optimaalisen pidon tarjoamiin arvoihin. Näin yleiskilpailun kolmas ja palkintokorokkeen alin sija oli lievä pettymys.

Sunnuntain osakilpailussa sarjan ainoa suomalaiskuljettja otti huikean lähdön ja nousi vitossijalta kolmanneksi, jota hän piti hallussaan aina kilpailun toiseksi viimeiselle kierrokselle saakka. Kuitenkin kun auton vasen takarengas puhkesi 210km/h vauhdista niin Nurmi linkutti varikolle renkaanvaihtoon ja näin tuloillaan ollut toinen palkintokorokesijoitus vaihtui karvaaseen yleiskilpailun 16 sijaan.

– Ennakkoon oli tiedossa, että Tsekin Brnon rata on ajoteknillisesti vaativa sekä ennen kaikkea renkaita kuluttava. Se näkyi kun moni kanssakilpailija kopsautti autonsa ratavalliin ja siten turva-auto vieraili useasti radalla. Näin en saanut renkaitani lämpenemään ja jäin tavoitteistani eli sarjajohtaja Michele Gattingin lyömisestä. Lisäksi kun sunnuntain rengasrikko tuli täysin yllättäen niin kyllä siinä oli pala kurkussa, että sain auton pidettyä hallinnassa, Luka Nurmi kertoo.

– Viikonloppu oli pettymys kun nyt Michele Gatting sai kasvatettua sarjajohtoaan jo 31 pisteeseen. Meillä on nyt kolme viikkoa aikaa tehdä kotitehtäviä eli analysoida virheet ja ottaa niistä opiksi ennen kuin sarjan seuraavat kaksi osakilpailua ajetaan Espanjan Valencian radalla. Tsekeissä kotiradallaan ajanut Matúš Vyboh näytti, että Gatting on lyötävissä kun hän pystyi sunnuntain osakilpailussa sen tekemään. Näin ollen kiri on aloitettava Iberian niemimaalta, Nurmi lupaa.

Tsekin osakilpailuviikonlopun tähtikuljettaja oli italialainen Niccolò Schirò, joka ei kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa ajanut. Hän on hallitseva Ferrari Challenge EM-sarjan hopeamitalisti ja siten kahdella suvereenilla voitollaan kuittasi 32 sarjapistettä.

Ferrari Challenge Brno (Tsekki), lauantai 29.5.2021: Lopputulokset Top-3:
1. Niccolò Schirò (ITA), 13 kierrosta
2. Michelle Gatting (DEN), +2,153s
3. Luka Nurmi (FIN), +4,661s

Ferrari Challenge Brno (Tsekki), sunnuntai 30.5.2021: Lopputulokset Top-3:
1. Niccolò Schirò (ITA), 13 kierrosta
2. Matúš Vyboh (SLO), +3,079s
3. Michelle Gatting (DEN), +3,992s

16. Luka Nurmi, -1 kierros

Sarjatilanne 6/14 osakilpailua:
1. Michelle Gatting (DEN), 90p
2. John Wartique (BEL), 61p
3. Luka Nurmi (FIN), 59p
4. Matúš Vyboh (SLO), 53p
5. Frederik Paulsen (DEN), 41p
6. Niccolo Schiro (ITA), 32p

Lisätietoja:
– https://www.ferrari.com/en-EN/corse-clienti/europe
– https://www.lukanurmi.fi

Yhteistyöterveisin,
Jani Kekoni / Tiedottaja
jani.kekoni@mediaguru.fi
+358 40 515 6870

Advertisement

Kauppinen räväytti voiton Nuorissa, Koski jatkoi voitolla Junioreissa

Kuva Marko Kyöstila / Akk

Kauppinen räväytti voiton Nuorissa, Koski jatkoi voitolla Junioreissa
Nuorten SM-luokassa ykköspaikalle SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa ajoi Tuukka Kauppinen.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkui Lauantaina 29.5.2021 ajetussa SM Mad-Croc Länsirannikon rallissa. Sarjan pisteistä kamppailevat juniorit neljässä eri luokassa, sekä nuoret yhdessä luokassa. Reitti sisälti 10 erikoiskoetta joille mittaa kertyi hieman alle 80 kilometriä.

Nuorissa odotettiin kaksinkamppailua sarjaa johtaneen Ford Fiestaan luottavan Jooa Iivarin ja toisena olleen Tuukka Kauppisen Honda Civicin välillä.

Avauspätkällä pohjat ajoi kuitenkin Tomi Tikkinen Renault Meganella, Kauppisen ja Iivarin seuratessa aivan kannoilla. Seuraavalla Kauppinen ja Tikkinen tasasivat pohjat, kolmannella taasen Iivari ajoi kärkeen Tikkisen keskeyttäessä sisämutkassa vaanineeseen kantoon. Kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen Iivari oli kärjessä 3,8 sekunnilla ennen Kauppista, Justus Räikkönen Fiestallaan oli noussut kolmanneksi 19 sekuntia kärjestä.

Lauantain keskimmäinen kolmen erikoiskokeen rypäs oli Kauppisen tykitystä, ensin Iivari ajoi pohjat 0,5 sekunnilla, mutta seuraavilla kahdella Kauppinen kiristi 3,6 sekunnin johtoon. Räikkönen oli tarkkailuasemissa puolen minuutin päässä.

  • Tultiin mielestämme hyvin, mutta Tuukka tuli vielä paremmin, antoi Iivari kunnioitusta kilpatoverilleen huollossa.

Kauppisen huollossa oltiin tyytyväisiä tulokseen.

  • Tulee nuorille hyvää oppia sekuntitaistoista, mietiskeli Kauppisen kartturi Veli-Pekka Karttunen.

Päivän viimeisen lenkin aluksi Jooa Iivari ajoi taas pohjat ja kuroi Tuukka Kauppisen johtopaikan vain 0,7 sekuntiin.

Seuraavan erikoiskokeen alkuosalla alkoi tapahtua, Iivari kolhaisi autoaan betoniseen hidasteeseen, ajettavuuden kärsittyä vaurioita meni auto seuraavasta mutkasta suoraan ulos ja kaatui keskeytyksen arvoisesti.

Seuraavana tullut Kauppinen havaitsi tilanteen ja rauhoitti ajoa piirun verran ja ajoi voittoon ennen Justus Räikköstä ja kolmanneksi noussutta Miro Sakkoa, joka Räikkösen tavoin luotti Ford Fiestaan.

  • Kyllä siinä hetken oli sekavat tuntemukset kun Jooa oli ulkona, en meinannut sitä heti uskoa. Aavistuksen rauhoitettiin menoa, mutta ei paljon. Seuraavan erikoiskokeen alussa meiltä sitten putosi pakoputki alas melko edestä asti, sen jälkeen kierreltiin kiviä ja töyssyjä jännittäen että tökkääkö jossakin vasten. Kilpailun viimeinen pätkä asfaltilla peruttiin, tässä tapauksessa me olimme ratkaisuun ihan tyytyväisiä, tästä on hyvä jatkaa kautta, kommentoi voittaja Kauppinen kilpailun jälkeen.

Junioreissa Koski jatkaa kärjessä
Junioreiden pistekärkenä starttasi Riku Koski BMW 325:lla luokassa 12, pisteen perässä oli Mika Korvola V1600-luokan Honda Civicillä luokassa 9.

Luokassa 10 kilpailuun starttasi kaksi autokuntaa, jotka olivat poissa pelistä jo ensimmäisellä huoltotauolla.

Luokassa 11 matkaan lähti kolme autokuntaa joista kaksi pääsi maaliin. Voittajaksi ajoi viime vuoden hopeamitalisti Juhani Männikkö Toyota Starletilla, joka ei juurikaan ennättänyt kesäkelillä testejä ajaa.

  • Muuten ei ollut isompia ongelmia mutta aamulla ensimmäistä pätkää tultiin etujarrujen varassa, kertoi Männikkö maalissa.

Luokassa 12 Riku Koski otti ohjat käsiinsä heti kilpailun avauksesta alkaen eikä antanut muille todellista mahdollisuutta yllättää. Voitto heltisi lopulta 40 sekunnin erolla Honda Civic Type R:llä ajaneeseen hallitsevaan Nuorten mestariin Verneri Säisään.

  • Vauhdikkaat nopeat tiet sopivat autollemme hyvin. Aamupäivällä pientä nykimistä selviteltiin huollossa ja päivän viimeisellä AT:lla jännättiin kun auto sammui eikä meinannut lähteä käyntiin, muuten ei ongelmia. Koitetaan kotikisassa Pohjanmaalla jatkaa samaan tahtiin, kertoi Koski maalissa.

Luokan 9 kärjessä ajoi koko päivän Juho Lehtinen Peugeot 106:lla, paitsi viimeistä ajettua erikoiskoetta. Peugeotiin iski kaksi haastavaa vikaa yhtäaikaa, vaihteensiirtäjä hajosi ja lisäksi kaasu hirtti kiinni. Edessä oli keskeytys. Johtopaikka periytyi muutaman sekunnin päässä vaanineelle Mika Korvolalle, jonka Honda Civic kärsi myös kilpailun loppupuolella useamman erikoiskokeen verran vaihteensiirron rampautumisesta.

  • Kolmonen ei mene päälle kuin houkuttelemalla, ykkönen ja vitonen takkuaa myös, kertoi Korvola ennen päivän viimeistä lenkkiä.

Kilpailijaparin saapuessa maaliin kuultiin huollon saatua ongelmaa hetkellisesti parannettua kunnes vaiva alkoi uusiutua.

  • Oltiin maaliin tullessa vähän häkellyksissä että voitettiin, ei nimittäin loppupäivästä enää katseltu tuloksia, kertoi Korvolan autokunta maalissa.

Kärkikolmikko SM-pisteissä pysyi muuttumattomana, Koski johtaa edelleen Korvolaa pisteellä, Männikkö kolmantena 5 pistettä kärjestä.

Rallin Suomen Juniorimestaruus- ja Nuorten SM-sarjan pisteistä ajetaan seuraavan kerran Seinäjoella, SM Pohjanmaa Rallissa 18.-19.6.

Pisteet TOP3 2/6 osakilpailua:
Rallin Suomen Juniorimestarussarja

  1. Riku Koski 35p
  2. Mika Korvola 34p
  3. Juhani Männikkö 30p

Nuorten SM

  1. Tuukka Kauppinen 37p
  2. Justus Räikkönen 24p
  3. Veeti Pulkkinen 24p

Patrick Rupponen
lehdistöpäällikkö, Ralli SM -sarja
040 683 7983 
patrick.rupponen@autourheilu.fi 

Juho Koski
Lehdistöpäällikkö, SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli 
050 557 4848
tiedotus@turunua.fi

%d bloggaajaa tykkää tästä: