Kolme viikkoa sitten Italian Monzassa sensaatiomaisen voiton ajanut tamperelainen Luka Nurmi oli nyt Itävallan osakilpailuviikonlopussa kaksi kertaa palkintokorokkeella.

Luka Nurmelle kaksi palkintokorokesijoitusta Ferrari Challenge Itävallan
osakilpailusta – Spielbergin rata osoitti vaativuuteensa

Epävakaissa olosuhteissa Itävallan Spielbergissä ajetussa Ferrari
Challenge EM-ratasarjan toisessa osakilpailuviikonlopussa tamperelainen
Luka Nurmi, 17, ajoi jälleen vahvat suoritukset ja kahden
palkintokorokesijoituksen myötä nousi sarjatilanteen kolmannelle sijalle
kun ajamatta on vielä 10 osakilpailua.

Aika-ajoissa kaksi kertaa hopeasijalle jäänyt sarjan ainoa
suomalaiskuljettaja ei koko viikonlopun ajan mahtanut mitään vuodesta
2012 lähtien kansainvälisiä kilpasarjoja ajaneelle tanskalaiselle
Michelle Gattingille, joka voitti kummatkin 30 minuutin mittaiset
osakilpailut.

Luka Nurmen kohtalona oli niukasti hävitä ensimmäisen osakilpailun
voitto 1,861 ja toisen 2,531 sekunnilla. Silti palkintokorokesijoitukset
olivat tavoitteiden mukaiset tulokset.

– Itävallan Spielbergin rata sijaitsee laaksossa, jossa olosuhteet
voivat nopeastikin vaihtua. Nyt koko viikonlopun ajan rata oli
paikotellen enemmän tai vähemmän kostea ja se aiheutti haasteita. Sitten
kun huomasin, etten sarjajohtaja Michelle Gattingin vauhtiin pysty
vastaamaan niin keskityin vain ajamaan varmat ja erittäin tärkeät
sarjapisteet, Luka Nurmi kertoo.

– Tämä oli tähänastisen kansainvälisen autourheilu-urani vaativin
kilpailu kun minulle entuudestaan täysin tuntematon Spielbergin rata oli
paljon vaikeampi kuin osasin odottaa; En saanut autoa mieluisiin
säätöihin. En myöskään saanut lämmitettyä renkaita tarpeeksi ja sitten
vielä kilpailuissa poltin ne niin en pystynyt haastamaan Michelle
Gattingia, Nurmi jatkaa.

Kahdella osakilpailuvoitolla, kahdella paalupaikalla ja kahdella
kilpailun nopeimmalla kierrosajalla Gatting nappasi täydet sarjapisteet.
Ferrari Challenge EM-ratasarjan seuraavat kaksi osakilpailua ajetaan
kolmen viikon päästä Tsekin Brnon radalla, jossa Luka Nurmen tavoitteena
on aloittaa takaa-ajo; Luka Nurmi on sarjatilanteessa 20 pistettä
Gattingia perässä.

Lopputulokset Ferrari Challenge Spielberg, 1. osakilpailu 2.5.2021:
Top-3:
1. Michelle Gatting (DEN), 19 kierrosta
2. Luka Nurmi (FIN), +1,861s
3. John Wartique (BEL), +3,069s

Lopputulokset Ferrari Challenge Spielberg, 2. osakilpailu 2.5.2021:
Top-3:
1. Michelle Gatting (DEN), 19 kierrosta
2. John Wartique (BEL), +1,180s
3. Luka Nurmi (FIN), +2,531s

Sarjatilanne Ferrari Challenge Europe 2021, 4/14 osakilpailua:
PRO-luokka: Top-5:
1. Michelle Gatting (DEN), 64 pistettä
2. John Wartique (BEL), 44 pistettä
3. Luka Nurmi (FIN), 42 pistettä
4. Matus Vyboh (SLO), 36 pistettä
5. Frederik Paulsen (DEN), 30 pistettä

Vauhdikkain terveisin
Jani Kekoni / Tiedottaja
jani.kekoni@mediaguru.fi
+358 40 515 6870

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: