Jari Huttunen voitti WRC2-luokan Monzan MM-rallissa

Kuvat: Honza Fronek 

Jari Huttunen voitti WRC2-luokan Monzan MM-rallissa

Ford-kuljettaja Jari Huttunen voitti WRC2-luokan kauden viimeisessä rallin MM-osakilpailussa Italian Monzassa. Eroa toiseksi ajaneeseen Norjan Andreas Mikkelseniin oli maalissa 47 sekuntia. Perjantain jälkeen kisassa toisena ollut Huttunen nousi luokan kärkeen lauantaiaamuna, kun luokkaa 5,3 sekunnin erolla johtanut bolivialainen Marco Bulacia ajoi ulos. Aikaeroa takana olleeseen Mikkelseniin oli niin paljon, että Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka keskittyivät ajamaan tasaisesti ja virheitä vältellen maaliin. Kisan aikana he ajoivat luokan pohja-ajan kaksi kertaa. Kaikkien kisaan osallistuneiden R5-autojen aikavertailussa Huttunen sijoittui viidenneksi reilun minuutin nopeimmalle jääneenä. 

Vuodesta 2017 alkaen Hyundailla kilpaillut Huttunen hyppäsi tässä kisassa Fordin riveihin ja heti ensimmäinen kilpailu toi tulosta.

Kuvat: Honza Fronek 

– WRC2:n voitto on totta kai hyvä, mutta aikaero nopeimpiin R5-autoihin oli liian iso. Uusi auto osui koko ajan paremmin käteen. Se on hyvän tuntuinen ja ennen kaikkea rauhallinen ajettava. Parempiin pätkäaikoihin on aineksia, mutta sen eteen on vielä töitä edessä, Huttunen kertoi.

Edellisen kerran Ford on juhlinut WRC2-luokan osakilpailuvoittoa reilut kaksi vuotta sitten Turkin MM-rallissa. Huttunen pääsi uuden tallin kanssa nopeasti sinuiksi ja sen toiminta saa häneltä kiitosta.

– Tiimissä oli rento fiilis ja kaikki sujui heidän kanssaan hienosti koko kisaviikon ajan, sunnuntaina pieni tekninen ongelmakin selvitettiin nopeasti. Pidän tämän rallin kaikista erikoiskokeista, myös Monzan moottoriradan ympäristöön tehdyistä, joten tämä oli hyvä tapa päättää kausi.

Kaudella 2021 Huttunen ajoi WRC2-luokan voittoon kolme kertaa ja alla oli aina eri auto. Kesäkuussa Sardiniassa hän voitti Hyundai i20 R5:llä, elokuussa Belgiassa voitto irtosi Hyundai i20 Rally2:n neitsytkilpailussa ja nyt vuorossa oli Ford Fiesta Rally2. Kolmen voittonsa myötä Huttunen sijoittui WRC2-luokan MM-pisteissä neljänneksi. Luokan maailmanmestaruuteen ajoi Andreas Mikkelsen.

Huttusen manageri, rallin kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm seurasi mielenkiinnolla suojattinsa suoritusta uudella automerkillä.

– Tämä oli Jarilta järkevä ajo. Auto vaatii vielä totuttelua, sillä pätkäajat eivät olleet sitä normaalia Jaria, johon olemme tottuneet. Ensi kauden suunnitelmat selviävät myöhemmin, Grönholm sanoi.

Lopputulokset, Monzan MM-ralli 2021, luokka WRC2, top3
1 Jari Huttunen – Mikko Lukka, FIN, Ford Fiesta Rally2, 3:28:58.1
2 Andreas Mikkelsen – Phil Hall, NOR/GBR, Skoda Fabia Rally2 evo, +47,0
3 Enrico Brazzoli – Manuel Fenoli, ITA, Skoda Fabia Rally2 evo, +14:00.8

Lisätietoja:

Jari Huttunen, p. 044 970 5538
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.jarihuttunenracing.fi

Advertisement

Luka Nurmi voitti jälleen Italian Mugellossa – Ferrari Challenge ratasarjan MM-titteli Suomeen!

kuvat @ Jani Kekoni

Luka Nurmi voitti jälleen Italian Mugellossa – Ferrari Challenge ratasarjan MM-titteli Suomeen!

Tamperelainen Luka Nurmi, 17, ei antanut kanssakilpailijoilleen mitään mahdollisuuksia Italian Mugellossa ajetussa kilpailukauden Ferrari Challenge ratasarjan päätösviikonlopussa. Ensiksi perjantaina hän aika-ajoissa ajoi uuden Mugellon kilparadan kierrosennätyksen ja voitti kauden toiseksi viimeisen EM-sarjan osakilpailun. Lauantaina samanlainen suoritus toi EM-sarjan päätösosakilpailun voiton, jonka myötä hän saavutti EM-pronssimitalin ja nosti tanskalaisen Formula Racingin tiimien Mestariksi.

Kansainvälisen debyyttivuotensa päätteeksi Luka Nurmi paketoi kilpailukauden hattutemppuun kun hän johti MM-finaalia aina sen lähdöstä maaliin saakka. Näin suomalaiskuljettaja putsasi Mugellon finaaliviikonlopun palkintopöydän ja teki jälleen suomalaista moottoriurheiluhistoriaa; Luka Nurmi on kautta aikain ensimmäinen suomalainen, joka on Ferrari Challenge ratasarjan MM-finaalin pystynyt voittamaan.

– Kolme hienoa voittoa kolmesta kisasta, uusi Mugellon radan kierrosennätys, kaikkien kilpailujen nopein kierrosaika ja MM-tittelin lisäksi myös tiimien Mestaruus. Eipä oikeastaan yhtään tämän paremmin olisi voinut mennä. Johdin jokaista kilpailua lähdöstä maaliin, joten eipä siinä oikeastaan muuta kerrottavaa kilpailuista jäänyt. Hienolta tuntuu voittaa MM-finaali tuhansien Tifosojen edessä, Luka Nurmi kertoo.

Kansainvälisen GT-autourheilusarjan debyyttivuottaan Nurmi summaa arvosanalla kiitettävä.

– Puoli vuotta sitten Monzassa saavutin urani ensimmäisen voiton. Sen jälkeen kesä meni tahmaisesti kun en minulle täysin aikaisemmin tuntemattomilla radoilla pystynyt toivotunlaiseen tulostasoon. Sitten syyskuussa SPA-Francorchampsissa ketsuppipullo jälleen voiton myötä aukesi ja nyt Mugellossa pääsin näyttämään osaamistani. Vaikka harmillisesti mahdollisuus sarjan voitosta ja hopeasijasta kaatui muutamiin pisteettömiin osakilpailuihin niin siitä huolimatta olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen kansainväliseen GT-autojen kilpailukauteen ja siihen, että sain myös maineikkaan AF Corsen tiimipäällikkö Amato Ferrarin hyräilemään tyytyväisyyttä, Luka Nurmi jatkaa.

Sunnuntain MM-finaalissa Luka Nurmi ratkaisi kilpailun edukseen jo sen ensimmäisillä metreillä kun hän pystyi jättämään Ferrari Challenge EM-sarjan tuoreen mestari Michelle Gattingin sekä italialaisen Niccolo Schiron taakseen. Gatting jäi lopulta palkintosijojen ulkopuolelle ja näin yhdysvaltalainen Cooper MacNeil nousi MM-pronssille. Nurmi voitti MM-hopeaa napanneen Niccolo Schiron lopulta 0,445 sekunnilla.

– Iso kiitos kaikille minua seuranneille faneille sekä ennen kaikkea yhteistyökumppaneilleni, jotka ovat uskoneet samoihin unelmiin. Vaikka Mestaruutta ei tullutkaan niin viimeistään nyt Mugellossa täytin kaikki kilpailukaudelle asettamamme tavoitteet. Tästä on erittäin hyvä jatkaa seuraavan kilpailukauden suunnittelua, tuore MM-finaalin suomalainen voittaja päättää.

Lopputulokset Ferrari Challenge World Finals, Mugello su 21.11.2021:
1. Luka Nurmi (FIN), Formula Racing, 13 kierrosta
2. Niccolo Schiro (ITA), Rossocorsa, +0,445s
3. Cooper MacNeil (USA), Ferrari of Westlake, +5,835s

Lisätietoja antaa Tino Nurmi: +358 50 572 3868

Voitokkain terveisin,
Jani Kekoni / Tiedottaja
jani.kekoni@mediaguru.fi
+358 40 515 6870

%d bloggaajaa tykkää tästä: