Röyhkiö avasi kisan viidentenä Tuntureilla

 kuva (Jarno Saari) 

Röyhkiö avasi kisan viidentenä Tuntureilla

Ralli SM -sarja käynnistyi perjantaina Rovaniemellä, jonka ympäristössä
ajettiin Arctic Lapland Rallin avauspäivän vauhdikkaat erikoiskokeet.

Uusin eväin kauteen 2022 startannut Aleksi Röyhkiö etsi vielä parasta
tuntumaa VW Polo R5 -autoon, johon nuorukainen on ehtinyt tutustua vasta
ennakkotesteissä.

Ylöjärveläisen sijoitus rallissa on avauspäivän jälkeen viides.
Parhaimmillaan hän kellotti toiseksi nopeimman EK-ajan, joka syntyi
päivän viimeisellä pätkällä.

Rallin neljäs erikoiskoe oli epäonninen Röyhkiölle, kun ongelmissa ollut
ja pysähtymään joutunut kilpakumppani lähti uudelleen liikkeelle
Röyhkiön eteen. Se aiheutti sankassa lumipölyssä yli 45 sekunnin tappion
kärjelle.

– Lähelle kärkivauhtia ei ylletty muutenkaan pitkillä erikoiskokeilla.
Vastaavasti kaksi lyhyempää yleisöpätkää sujuivat hyvin ja odotetusti.
Uudesta autosta ja renkaista täytyy kerätä vielä kokemusta, että
luottamus ajamiseen olisi riittävän kovalla tasolla, Röyhkiö myönsi.

– En ollut aivan tyytyväinen auton ajettavuuteen, joten iltahuollossa
tehtiin voimansiirron säätöihin muutoksia. Yritetään sitä kautta saada
kääntyvyyttä paremmaksi. Jos muutokset toimivat, se varmasti lisää
luottoa ajamiseen, Aleksi arveli.

Kansan suussa edelleen Tunturirallina tunnettu kilpailu jatkuu
lauantaiaamuna. Päivän ohjelmassa on viisi erikoiskoetta
yhteispituudeltaan reilut 135 kilometriä. Ralli päättyy Rovaniemen
Lordiaukiolle klo 20.

Arctic Lapland Ralli, tulokset EK 5/10 jälkeen, Top5:

1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen, Skoda Fabia R5 45:22,3
2. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki, Skoda Fabia R5 +10,8
3. Mikko Heikkilä – Samu Vaaleri, Skoda Fabia R5 +44,6
4. Egon Kaur – Silver Simm, Volkswagen Polo R5 +51,6
5. Aleksi Röyhkiö – Antti Haapala, Volkswagen Polo R5 +1.30,2

Lisätietoja:
Jarno Saari
0400 959 565
tiedottaja
www.aleksiroyhkio.fi/

%d bloggaajaa tykkää tästä: