Konsta Saarinen voittokamppailussa Pohjanmaa Rallissa

Kuva Jarno Saari

Konsta Saarinen voittokamppailussa Pohjanmaa Rallissa

Ralli SM -sarjan kesäkauden avausosakilpailu Pohjanmaa Ralli kurvailtiin
viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä. Konsta Saarinen ajoi neljättä
kertaa peräkkäin podiumille, eikä ykkössijakaan jäänyt kauaksi.

SM5-luokassa Saarinen ja kartanlukija Joni Mäkelä aloittivat kamppailun
hieman tahmeasti, kun kisan alussa matkan varrelle osui yksi spinnaus.
EK3:n jälkeen kaksikko oli kolmantena.

Uudet kuosit saaneella Mitsubishi Lancerilla kilpaileva Saarinen paransi
otteitaan ja ajoi kahdelle seuraavalle erikoiskokeelle pohja-ajat.
Samalla 18-vuotias orivesiläinen nousi kärkipaikalle niukasti 1,6
sekunnin turvin.

– Suoritustaso oli nyt soralla paremmalla tasolla kuin talvikaudella ja
pystyttiin ajamaan kärkiaikojakin. Moottoria vaivanneet ongelmat saatiin
keväällä selätettyä, joka osaltaan kohensi meidän vauhtia, Saarinen
vertaili.

Lähellä takana vaaninut Arttu Lähdeniemi pystyi puristamaan rallin
loppupätkillä kovempaa, vaikka Konsta Saarinen vielä viimeisen EK:n
veikin nimiinsä. Maalissa kaksikon ero oli kuusi sekuntia Lähdeniemen
hyväksi.

– Kova yritys oli päällä lopussakin, mutta aivan ei vielä vauhti
riittänyt voittoon saakka. Kelpo aloitus saatiin kuitenkin kesäkaudelle.
Joensuussa (16.-17.6.) yritetään parantaa yhden sijan verran, Konsta
päätti.

Konsta Saarinen kohensi hieman SM-pistetaulukossa osakkeitaan, kun
sarjajohtaja Ville Hautamäki jäi rengasrikon hidastamana neljänneksi.
Saarisen ja Hautamäen edustama Co-Motorsport, johtaa tiimien välistä
SM-sarjaa 15 pisteellä.

Pistetilanne 4/7 osakilpailua, Top5:
1. Ville Hautamäki 96
2. Konsta Saarinen 76
3. Arttu Lähdeniemi 55
4. Pekka Keski-Korsu 46
5. Miikka Vuokila 28

Terveisin,
Jarno Saari
tiedottaja
Konsta Motorsport

Advertisement

Jesse Kallio käynnisti kesäkauden palkintopallilla

ajokuva (Jarno Saari)

Jesse Kallio käynnisti kesäkauden palkintopallilla

Ralli SM -sarjan kesäkauden ensimmäinen osakilpailu ajettiin Seinäjoen
ympäristössä, kun perinteinen Pohjanmaa Ralli tarjosi kilpailijoille
vauhdikkaita sorateitä. Jesse Kallio ylsi tavoitteeseensa, kun tuloksena
oli SM2-luokasta kolmas sija.

Kallio ja kartanlukija Jussi Lindberg aloittivat kisan nelospaikalla,
mutta sijoitus kohentui EK4:lla kolmanneksi. Pienistä aikaeroista
huolimatta kärkiryhmässä sijoitukset vakiintuivat, eikä Kallion
autokunta päässyt kisan lopulla tosissaan uhkaamaan edellä ajaneita.

Ford Fiesta Rally3 -autolla ensimmäistä kertaa soralla kilpaillut Kallio
jäi kakkossijasta lopulta 11,6 sekuntia.

– Olihan hieno kisa. Ekoilla pätkillä oli pientä totuttelua, mutta sen
jälkeen olin ajamiseen tyytyväinen. Pystyttiin hyvin kiristämään
vauhtia, eikä virheitä tullut. Podiumsija on huipputulos tässä
kivenkovassa luokassa, Jesse Kallio kertasi.

– Ero kärkeen ei ollut enää suuri, joten oikeaan suuntaan ollaan
selvästi menty. Paljon tuli uutta oppia soralla ajamisesta. Siltä osin
oma kokemukseni on aika paljon perässä muita kärkikuskeja, sillä viime
kesänä ei kovin paljon sorakokemusta kertynyt.

– Tältä pohjalta on hyvä jatkaa tuleviin koitoksiin. Nyt vaan reilusti
lisää treeniä alle, jonka avulla meidän iskukykyä saadaan vielä
nostettua, Kallio summasi.

SM-sarjan seuraava osakilpailu koittaa Joensuussa 16.-17. kesäkuuta.

Lisätietoja:
Jarno Saari
0400 959 565
tiedottaja

%d bloggaajaa tykkää tästä: