Peurunkarallissa kilpailtiin kauden ensimmäisistä sarjapisteistä RSJM

Nirvi

Paananen

Nordgren

Vänttilä

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kauden 2015 ensimmäinen osakilpailu, Peurunkaralli, ajettiin lauantaina Laukaan legendaarisissa rallimaisemissa. SM-pisteistä taistellaan tällä kaudella viidessä eri luokassa. Kilpailijat keräävät pisteitä luokittain kauden viidestä osakilpailusta niin, että kauden päätteeksi palkitaan sarjan kolme parasta kuljettajaa kulta-, hopea- ja pronssimitaleilla.

Luokassa 3 Tapio Nirvi vastasi päivän kovimmasta vauhdista. Mies ajoi läpi kisan varsin vakuuttavia aikoja ja maalin tultua Nirvin ero toiseksi tulleeseen Henrik Pietariseen oli lähes minuutti. Luokan kolmas oli Jerry Heinonen, joka jäi lopussa vain vajaa kaksikymmentä sekuntia Pietarisesta.

-Tuntuu kyllä hienolta. Kaksi viimeistä erikoiskoetta ajettiin jo ihan rauhallisesti, eikä otettu riskejä. Samalla linjalla jatketaan nyt seuraavaan kilpailuun, toivottavasti auto pysyy myös kunnossa, Nirvi pohti voiton jälkeen.

Luokassa 5 Jere Paananen piti yllä päivän parasta vauhtia. Paananen joutui taistelemaan toden teolla luokkansa voitosta ja myönsikin, että lopussa mentiin jo riskillä eteenpäin. –

Eroa oli jotain puoli sekuntia ja tiesin, että pitää ottaa riskejä, jos haluaa voittaa. Se kyllä kannatti, koska voitto tuli. Toivottavasti kausi jatkuu samaan malliin, Paanen iloitsi voiton jälkeen.

AKK Driver Academyn rallivalmennusryhmään kuuluva karkkilalainen Juuso Nordgren ajoi oman luokkansa (luokka 7) voittoon, mutta päivän päätteeksi nuori kuljettaja ei ollut täysin tyytyväinen omaan ajosuoritukseensa.

-Luokkavoittoa haettiin ja se saatiin, mutta ei tähän ajoon nyt ihan tyytyväinen voi olla. Viimeinen pätkä oli omalta osalta ehdottomasti paras. Tärkeintä on tämä voitto ja nyt ollaan askeleen lähempänä mestaruutta, Nordgren kertoi.

Nordgrenin lisäksi luokassa seitsemän kolmen parhaan joukossa oli Antton Laurén ja Aleksi Korhonen. Laurénin ja Korhosen välinen ero kilpailun maalissa oli vain vajaa kymmenen sekuntia.

Topi Vänttilä pääsi ajamaan luokan kahdeksan voittoon reilulla erolla toiseksi tulleeseen Topi Luhtiseen. Miesten ero maalissa oli lähes puolitoista minuuttia. Vänttilä oli luonnollisesti erittäin tyytyväinen kauden ensimmäiseen kilpailuun. Mies kaasutti jokaiselle erikoiskokeelle pohja-ajat omassa luokassaan. Luokan kolmanneksi Aki Parviainen, jonka ero kärkeen oli yli kaksi minuuttia.

-Todella hienoa ajaa täällä, päästettiin vaan menemään! Autokin tuntui hyvältä, vaikka kilometrejä ei ollut paljoakaan alla ennen tätä. Kovaa ajettiin koko ajan ja välillä meni ehkä vähän ylikin, Vänttilä kertasi päivän tapahtumia.

Suomen Juniorimestaruussarjan luokan 9 voittoon ajoi Jyrki Hämäläinen.

Nuorten Cupissa kilpailevat alle 18-vuotiaat I-ohjaajat. Kilpailussa auton I-ohjaaja voi olla ajokortiton alle 18-vuotias, mutta hän ei voi ajaa kilpa-autoa muualla kuin suljetuilla tieosuuksilla, erikoiskokeiden sulkupuomien sisäpuolella. Autokunnan II-ohjaaja ajaa kilpailussa kaikki siirtymäosuudet.

Nuorten Cup -pisteistä kisattiin kahdessa luokassa. Luokassa 1 kovinta vauhtia piti koko päivän Arttu Lähdeniemi. Lähdeniemen ero luokassa toiseksi ajaneeseen Santeri Kotamäkeen oli maalissa yli puoli minuuttia. Luokassa kolmanneksi ajoi Manu Lampela.

-Tuohon viimeiselle pätkälle piti lähteä ihan täysillä, koska se ero vähän pieneni kolmannen erikoiskokeen jälkeen. Onneksi se nyt riitti. Hyvin meni ja kovaa tultiin, kertoi Arttu Lähdeniemi kilpailun jälkeen.

Luokassa 2 maalin ajoi lähes minuutin turvin Jani Luhtaniemi ja nuori mies olikin varsin tyytyväinen suoritukseensa.

-Ajaminen tuntui mukavalta ja kello alkoi tykkäämään, kun päästiin vauhtiin. Tästä on hienoa jatkaa kautta eteenpäin ja mestaruutta tietysti tavoitellaan. Luhtaniemen perässä toiseksi ajoi Juuso Jorvala ja kolmanneksi Roope Korhonen.

Rally Trophy-sarjan avausosakilpailun luokkavoittoihin ajoivat Juha-Pekka Perämäki ja Markku Artjoki.

Laukaan osakilpailun tulokset luokittain

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja:

Luokka 3
1)Tapio Nirvi, Vesa-Matti Masalin, AL-Myrskylä/PukMU 46:13,1
2)Henrik Pietarinen, Petri Pietarinen, UAU +47,7
3)Jerry Heinonen, Kari Kallio, JyvUA/UuUA +1:05,4
4)Otto Koliseva, Ari Anttonen, LMM, +1:16,0
5)Mikko Mäntylä, Jouni Hyrkkänen, OriUA, +1:46,0
6)Matti Leiviskä, Samuli Säävälä, OMU, +1:49,8
7)Jarko Mäkelä, Jose Dietrich, RaisUA, +1:59,9
8)Kari Kaistinen, Jari Hannula, ValUA/AnkUA, +2:10,2
9)Lauri Joona, Juha Saarela, SAU, +2:46,4

Luokka 5
1)Jere Paananen, Sami Raatikainen, KongUA/SaaUA, 46:35,8
2)Henri Laitinen, Henri Pitkänen, AL-Kangasniemi/Leppävirta RT,+0,4
3)Toni Joensuu, Juho Malinen, ESRC, 1:27,7
4)Janne Luhtanen, Mikko Laitinen, LohUA/, +2:21,0
5)Otto Aro, Henri Oksman, TTR/VMF, +2:57,1
6)Jari Alanen, Juhani Pihlajamäki, EPUA, +4:01,6
7)Petri Oksanen, Urpo Ikonen, LohUA/HanUA, +5:01,3
8)Kai Pihlman, Marko Mäkelä, OrSUA, +5:15,7
9)Miika Helén, Teemu Hélen, KorUA/MK, +5:19,5
10)Henri Marjan, Sami Tuohinen, JyvUA/ALTI, +8:02,4

Luokka 7
1)Juuso Nordgren, Mika Stenberg, KaUA, 42:35,3
2)Antton Laurén, Marko Salminen, LohUA/NoorUA, +30,9
3)Aleksi Korhonen, Joni Karhu, SuonUA, +38,9
4)Raimo Kovanen, Elmeri Mäki-Kulmala, KongUA/Toivakka AUK, +40,2
5)Riku Raiski, Pekka Penttilä, AlavUA, +1:40,1
6)Tero Ihalainen, Ari-Pekka Siekkinen, AUK/HankUA, +3:32,6
7)Ilpo Kangas, Tatu Savela, UuUA/LMM, +3:52,0
8)Arttu Seppänen, Veijo Seppänen, AL-Kangasniemi, +4:09,6
9)Sanna-Kaisa Tiilikka, Jussi-Pekka Tiilikka, EPUA, +4:18,2
10)Mika Karppanen, Anssi Tawast, LakUA/LMM +4:36,6

Luokka 8
1)Topi Vänttilä, Jussi Pikkuaho, OUA, +42:47,4
2)Topi Luhtinen, Matti Leistiö, PiekUA/KorUA/MK, +1:28,1
3)Aki Parviainen, Heikki Parviainen, NilUA, +2:04,8
4)Pasi Pulliainen, Harri Karvonen, JorMK/Leppävirta RT, 2:13,9
5)Miika Hokkanen, Jukka Pasenius, LahUA/ValUA, +2:16,2
6)Olli Pollari, Arto Ala-Kokkila, AlavUA/KortUA, +2:16,5
7)Joni Toivanen, Petri Toivanen, JoeUA, +2:35,2
8)Joni Tapio, Markus Alatalo, YkUa, +2:36,8
9)Juha Hämäläinen, Mikko Pajunen, UUA/JyvUA, +3:00,6
10)Toni Kemppainen, Jari Saksio, SIIMU200, +3:05,3

Luokka 9
1)Jyrki Hämäläinen, Toni Valovaara, SiAk/LahUA, 48:43,9

Luokkatulokset Nuorten Cupissa:

Luokka 1
1) Arttu Lähdeniemi, Sami Sarjula, PunMK/UA/AL-Kangasniemi, 45:34,4
2) Santeri Kotamäki, Jussi Aho, KarstUA/UuUA, +36,2
3) Manu Lampela, Sami Mäkimartti, RoiUA/Kemin UA,+55,1
4) Juho Koski-Lammi, Pekka Mäkelä, JaMoKe/UA, +1:24,2
5) Joonas Juupajärvi, Joni Seilo, ParkUA, +2:32,5
6) Joonas Huovinen, Arto Romppanen, K-KUA/JoeUA, +2:49,9
7) Eetu Tauriainen, Rami Tauriainen, ScPalas, +22:07,8

Luokka 2
1) Jani Luhtamäki, Juha-Pekka Jauhiainen, UAU/HyUA, 44:55,9
2) Juuso Jorvala, Pasi Törmä, TerUA/RiiUA, +49,9
3) Roope Korhonen, Marko Korhonen, LMM, +3:06,9

Sarjapisteet:

Rallin Junioreiden SM-pisteet osakilpailun 1/5 jälkeen
1) Topi Vänttilä 21
2) Jere Paananen 20 Juuso Nordgren 20
4) Tapio Nirvi 18
5) Topi Luhtinen 17
6) Henri Laitinen 16
7) Antton Laurén 16
8) Jyrki Hämäläinen 15
9) Mikko Mäntylä 14
10) Aki Parviainen 14

Rallin Nuorten Cup-pisteet osakilpailun 1/5 jälkeen

1) Arttu Lähdeniemi 17 Jani Luhtaniemi 17
3) Santeri Kotamäki 13 Juuso Jorvala 13
5) Manu Lampela 10 Roope Korhonen 10
7) Juho Koski-Lammi 8
8) Joonas Juupajärvi 6
9) Joonas Huovinen 5
10) Eetu Tauriainen 4

Mainokset

Hyvää Joulua ja Vauhdikasta Autourheiluvuotta 2015

Joulupuu on rakennettu, Joulu on jo ovella

Joulupuu on rakennettu, Joulu on jo ovella

Oikein Hyvää ja Vauhdikasta Uutta Vuotta 2014

Vaudikasta Uutta Vuotta 2014!

Vaudikasta Uutta Vuotta 2014!

Vaudikasta Uutta Vuotta 2014!

Vaudikasta Uutta Vuotta 2014!

Vaudikasta Uutta Vuotta 2014!

Vaudikasta Uutta Vuotta 2014!

Vauhdikasta Uutta Vuotta 2014 Glückliches neues Jahr 2014 Happy New Year 2014 Feliz Año Nuevo 2014 Head uut aastat 2014 Bonne année 2014

Rauhallista Joulua

Espoon tuomiokirkko

Espoon tuomiokirkko

Rauhallista Joulua

OvisepätRalli2013

Tulokset RSJM:

1.( 10)Kovanen Raimo jr3 34:31,3
2.( 2)Saarinen Jussi jr3 34:32,9 0:01,6 0:01,6
3.( 1)Seluska Janne jr3 35:12,0 0:40,7 0:39,1
4.( 11)Hakulinen Antti jr3 35:26,0 0:54,7 0:14,0
5.( 6)Vuokila Miikka jr3 35:34,0 1:02,7 0:08,0
6.( 3)Keränen Joonas jr3 35:36,0 1:04,7 0:02,0
7.( 5)Pietarinen Eerik jr3 35:45,2 1:13,9 0:09,2
8.( 14)Turpeinen Kristian jr3 36:45,6* 2:14,3 1:00,4
9.( 8)Lehtola Joonas jr3 37:25,2 2:53,9 0:39,6

1.( 17)Tokee Joonas jr1 37:15,0
2.( 18)Suvanto Laura jr1 37:16,3 0:01,3 0:01,3
3.( 19)Nirvi Tapio jr1 42:03,8 4:48,8 4:47,5

Tulokset NaSM:
1.( 21)Sjölund Kirsi na6 37:48,6
2.( 23)Lainpelto Mia na6 38:42,2 0:53,6 0:53,6
3.( 22)Valtaala Elina na6 39:35,7 1:47,1 0:53,5
4.( 24)Nurmi Marika na6 40:09,9 2:21,3 0:34,2


Rallin Junioreiden SM-osakisa 2/4, Vieremä Ralli, Iisalmi 16.2.2013

OULUN JANNE SELUSKA PYSYY PISTEJOHDOSSA
Rallin Junioreiden SM-sarjan toinen osakilpailu näytti ensin olevan vantaalaisen Ville Haaralan heiniä. Alku meni vantaalaisen komennossa, sillä kakkoserikoiskokeen kolmen sekunnin tappiota lukuun ottamatta Haaralalle kirjattiin kolmelle pohja-aika. Viiden erikoiskokeen kisassa viimeinen, 25,30 kilometrin mittainen pikataival tuotti karvaan pettymyksen. Haarala joutui kilpailun johdosta jälleen laulukuoroon teknisen vian vuoksi.
Kakkoserikoiskokeen nopein Lapinlahden Autourheilijoita edustava Jori Nousiainen oli viimeisellä erikoiskokeella nopein peräti 20 sekunnin erolla Jaakko Ollikkalaan, jonka kisa lähti kunnolla vauhtiin vasta viimeisellä pikataipaleella. Ollikkala nousi siellä kakkoseksi, mutta hävisi Nousiaiselle peräti 50 sekuntia 65 EK-kilometrin matkalla.
”En osallistunut Haminan avauskisaan lainkaan, sillä pääasiassa keskityn Ralli SM -sarjan kisoihin ja ajan näitä junioreiden SM-kisoja lähinnä testimielessä”, paljasti Nousiainen, joka yllättäen pesi nyt koko junioriporukan.
Pohjanmaalainen Jaakko Ollikkala kaikki junioreiden osakisat sen sijaan ajaa, mutta hänkään ei avauskisasta pisteitä saanut keskeytyksen vuoksi. Kakkossijan ansiosta tilanne pistetaulukossa sentään hieman paranee. Tänään kolmanneksi Iisalmessa sijoittunut Oulun ja Lakeuden UA:n Janne Seluska voitti Haminassa ja pitää luonnollisesti pistetaulukon kärkipaikkaa edelleen hallussaan ennen tänään kuudenneksi sijoittunutta Jussi Saarista.
”Tänään ajaminen oli varsinaista selviytymistaistelua. En missään vaiheessa päässyt kunnolla ajamaan rallia, viimeisellä ei voinut ajaa tosissaan ollenkaan, oli vain pakko taistella, jotta pysyy urassa”, harmitteli Seluska, joka starttasi kisaan numerolla 1.
”Järkevästi yritin koko päivän tulla, sillä tiesin, että jos täältä ei jää ilman pisteitä, pistejohto säilyy varmasti. Sen verran moni kova vastus jäi avauskisassa pisteittä, joten kieli oli pidettävä keskellä suuta.”
Junioreiden SM-sarjassa pisteitä kerätään kahdessa luokassa. Isommat autot ajavat luokassa RSJM3 ja pienemmät, Vakio 1600 -autot ovat RSJM1-luokassa. Pienen luokan voitti tänään AKK:n Driver Academy -valmennusjoukkoon kuuluva Joonas Tokee puolella minuutilla ennen Janne Huovista.
”Viimeisellä oli kyllä tilanteita. Kolmesti olin spoorista lähteä hankeen, mutta sain onneksi pelastettua tilanteen”, kertasi Tokee maalissa.
Luokan kolmas oli toinen valmennusryhmäläinen, Laura Suvanto, joka oli jälleen silti kisan nopein naiskuljettaja. Naisten luokan voittaja Sari Lääti avauskisan tapaan hävisi Opel Asconallaan Suvannolle, tänään eroa oli yli minuutti. Kesällä 19 vuotta täyttävä ja parhaillaan ylioppilaskirjoituksia suorittava Laura Suvanto ajoi vasta uransa seitsemännen rallin.

Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan toukokuun lopussa Jyväskylässä.
TULOKSIA
Vieremä Ralli, Iisalmi 16.2.2013
Rallin junioreiden SM-osakisa 2/4

RSJM3-LUOKKA

1) Jori Nousiainen-Ari Nousiainen Lapinlahden AU Ford 45.57,2; 2) Jaakko Ollikkala-Antti Lahtinen PoKyUA/Lapuan UA Toyota + 50,0; 3) Janne Seluska-Pekka Leinonen Lakeuden UA Honda + 1.15,1; 4) Miki Lindblom-Ville Pessi Mäntsälän MK/Hyvinkään UA Honda + 1.32,0; 5) Joonas Keränen-Henri Taivalantti Lahden UA Ford + 1.40,2; 6) Jussi Saarinen-Anssi Saarinen Lempäälän UA Opel + 2.06,5; 7) Jari-Matti Tiilikka-Ossi Häkki AL-Härmä Ford + 2.06,7; 8) Eerik Pietarinen-Hannu Pietarinen Uudenmaan AU Ford + 3.04,4; 9) Antti Hakulinen-Hannu Väliaho Rantasalmen UA Renault + 3.17,3; 10) Miikka Vuokila-Jussi Koskela Tornion UA Honda + 5.05,2

RSJM1-LUOKKA

1) Joonas Tokee-Jani Salo Oriveden Seudun UA Volkswagen 49.17,1; 2) Janne Huovinen-Mikko Laitinen Jyväskylän UA Renault + 30,9; 3) Laura Suvanto-Reeta Hämäläinen Turun UA/Sipoon AK Volkswagen + 57,5; 4. Joni Viitala-Kai Bruun Jämsän Äijät Renault + 1.55,9

PISTETILANNE OSAKISAN 2/4 jälkeen:

1) Janne Seluska 34,28 pistettä; 2) Jussi Saarinen 28,57; 3) Joonas Keränen 28,57; 4) Miki Lindblom 25,72; 5) Janne Huovinen 24,00; 6) Eerik Pietarinen 21,43; 7) Joni Viitala 20,0; 8) Miikka Vuokila 20,00; 9) Jori Nousiainen 18,57; 10) Jaakko Ollikkala 17,14 pistettä
teksti: Kikka Kuosmanen

%d bloggers like this: