SM-Itäralli valmistuu hyvää vauhtia

SM-Itäralli valmistuu hyvää vauhtia

Tunnelma kesäkauden aloittavan SM-Itärallin ympärillä tiivistyy. Rallin päänäyttämö eli vauhdikkaat pikataipaleet kuivuvat normaaliin tapaan, joten odotettavissa on todellinen sorasirkus Pohjois-Karjalan parhailla ralliteillä. Kesäkauden avaukseen odotetaan SM-rallien ennätys osanottoa.

Legendaarinen rallikilpailu on siis palannut perinteiselle paikalleen eli ajetaan viikko ennen juhannusta. SM-Itäralli oli edellisen kerran kesäkilpailuna vuonna 2004, jolloin voittoon kaasutti Peugeot 206 WRC:llä Sebastian Lindholm. Lähellä voi olla Peugeotin voittokulku tulevassa rallissakin, sillä monikertainen suomenmestari Juha Salo pääsee karauttaman uudella kilpurillaan ensimmäistä kertaa soralla.

Itärallien voittajaluetteloista löytyy todella kovia nimiä. Kovavauhtiset kylätiet ja hyppyrit ovat valloittaneet Ari Vatanen, Markku Alen, Marcus Grönholm, Mikael Sundström jne. Lista on todella pitkä, sillä kilpailu ajetaan nyt 37. kerran. Paljon on myös tarinoita, joissa ”rallireissu” ei ole päättynyt yhtä hyvin. Töitä ovat saaneet kuitenkin peltisepät ja kilpa-autojen rakentajat.

Reittijohtaja Seppo Luukkonen ja ratamestari Juha Partanen ovat tehneet lujasti töitä reitin valmistelussa. Rallilla on kokonaispituutta 311 km, joista erikoiskokeita 98 km. Aikaa on käytetty valtavasti viime syksystä lähtien.

– Kyllä tässä on varmaan tähän asti mennyt ainakin 150 työtuntia, kun reittiä on piirretty ja tarkisteltu. Lupa-asiat, mittaukset ja piirtämiset vievät eniten aikaa, vaikka kokemusta onkin jo kertynyt vuosien aikaan, valottaa ratamestari Juha Partanen.

– Kesärallin järjestämisessä on myös omat riskinsä, sillä pitää miettiä teiden kesto ja sopivuus ralliin. Mielestäni olemme tässä nyt onnistuneet. Kuljettajille on varmasti luvassa yksi muistorikas ralliseikkailu, lisää Partanen.

Kesäkuumat SM-pisteet jaossa

SM-luokissa kärjessä on tasaista lukuun ottamatta SM1-luokkaa, jossa Juha Salo on jo vetäissyt reilumman kaulan Jussi Vainionpäähän ja Teemu Suniseen. Vainionpää nähdään nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella SM-rallissa uuden Citroën DS3 R5 -auton ratissa, joten Salo saa nyt varmasti kovan haastajan. SM2:ssa on sen sijaan tasaisempaa, sillä Teemu Asumaa ja Joni Nikko taistelevat ”piikkipaikasta” käyden samalla Subaru vastaan Mitsubishi –kisaa.

Myös SM3-luokassa käydään kovaa vääntöä tulevaisuuden kuljettajien Jaro Kinnusen ja Joonas Tokeen välillä. Ylä-Savon” ralliässä” Kiuruveden Jari Huttunen yrittää varmasti parantaa kolmatta sijaansa. SM4:ssa kestosuosikki Ville Hautamäki haluaa kovasti karistaa kannoiltaan luokkaan siirtynen Joonas Lindroosin.

Mielenkiintoista on myös seurata, miten Suomi Cupin kaksivetoiset autot ottavat hurjia luisuja vauhdikkailla sorateillä. Ja tietysti oman mausteensa tuovat Historic-autot, sekä isolla joukolla ralliin lähtevät oman maakunnan seniori- ja juniorikuljettajat.

SM-Itäralli starttaa lauantaina 13. kesäkuuta klo 10.01 Joensuun torilta. Neljän erikoiskokeen jälkeen rallikaravaani saapuu Ylämyllyn moottoriradalle, jossa ajetaan klo 14.00 alkaen yleisöerikoiskoe 5. Tämän jälkeen kilpailijat saapuvat huoltoon Ylämyllylle Mantsinen Groupin Oy:n alueelle. Toisella lenkillä ajetaan erikoiskokeet 6-9 ja maaliin saavutaan torille n. klo 18.30.
Teksti: Arto Piiroinen

Mainokset
%d bloggers like this: