NORF 2009 kooste

Saavuttiin paikkakunnalle keskiviikko iltana. Huoltoparkki oli jo kiinni joten se siitä. Ei muuta kuin majoitukseen. Seuraavana aamuna sitten aamu kahdeksalta shakedown:iin. Niin kivalta kuin se kesä tuntuukin niin joskus ottaa koville tuo kuumuus. Niin nytkin. Olipahan aikaa totutella kuumaan. Lähtöpaikalla muutamia kuvia ja valmistautumassa olevista autokunnista. Kuvista hienosti näkyy kuinka autot on säädetty maksimaalisen vetopidon saamiseksi. Harjoitus ek:lta huoltoparkin kautta Killerille 1:lle. Jotenkin tuo Killeri toistaa itseään. Siinä sitä jännätään onko auto lähtösuoran jälkeisessä betoniporsaassa tai metallikaiteessa vai ei.Mutta niinhän ne autot kiertävät kilparataa. Käväisin katsomassa myöhemmin miltä näyttää tulo maaliin ulkorataa pitkin eikä se ollutkaan niin itsestään selvää miltä näytti että vaan hanaa hanaa. Siinähän pitää kääntää oikeasti lisää vasemmalle ettei osu maalissa ulkokurvin puolella oleviin kaiteisiin ja laitteistoihin. Perjantaina sitten Jukojärvi 1 ja Mökkiperä 2. Siellä sitten ekalla kierroksella autojen lisäksi nähtiin kuinka Juuso Pykälistö hoiteli vähän kiireisempiä katsojia kopterilla aamupalalta pätkälle. Mökkiperä 2:lla sitten bongattiin tuo Sebastian Vettelkin harmaassa hupparissaan. Mahtoikohan hän miettiä osallistumista ralliin niin kuin Kimikin? Mene ja tiedä. Haastatteluja ei irronnut. Lauantaiksi oli sitten lupailtu sadetta. Todellisuus oli sitten taas onneksi kuumaa kesää. Surkee kakkosella oli rannassa mainio laite. Sehän oli pelastusveneestä tehty kylpypalju. Oli muuten erittäin kovassa käytössä. Sunnuntaina sinne mihin kaikki muutkin. Eli oltiin menossa Myhinpäähän. Ensimmäisellä kierroksella oli hieman muita kiireitä ja alkupään autot otettiin vastaa siirtymällä Hannulan ja Myhinpään välillä. Toisella kierroksella sitten kuvattiin muutama auto Tuohinoon saakka. Itse pätkän keskeytyksen aiheutti ulosajosta johtunut lanssitauko. Tarkistusten jälkeen kuului jo vitsin vääntöä että samalla reissulla olisi voitu hoitaa myös rasvaimu. Myhinpäästä sen verran että tienvarsipysäköinti vaatii aikamoista kuntoa kun joutui kävelemään kilometrien päästä ensin pätkälle ja sitten metsään syntyneitä polkuja pitkin eteenpäin. (Tähän tulee raporttia Reissumiehen kuvausmatkasta NORF2009.)

Mainokset
%d bloggers like this: